Sisällön tarjoaa Blogger.

Täydellistä elämää

Miksi elämä ei voi olla täydellistä! Unelmoit sitä räntäsateessa, kun viet huutavaa lasta päivähoitoon ja puuduttavassa palaverissa, josta on säästösyistä nipistetty kahvitarjoilukin pois.

Tämä postaus on osa kaksivaiheista tehtävää, jonka avulla voit selvitellä omia intohimojasi – miten voisit tuoda elämääsi enemmän hyvää fiilistä?   Pääset tekemään tehtävän ensimmäisen osan täältä.

Ensimmäisen tehtävän jatko-osa löytyy alta, here goes:

Kuva: Lauren ManckeUnsplash

Tehtävä: Kirjoita satu täydellisestä elämästäsi


1. Vaihe 

Kirjoita elämäsi niin täydellisenä kuin mahdollista – missä asut, missä käyt töissä, millainen on tavallinen päiväsi ja kenen kanssa asut? Muista, että tämä on unelmointia, joten älä rajoita itseäsi, vaan pohdi, millaista elämäsi oikeasti olisi, jos se olisi nykyisen minäsi mielestä täydellistä.

Muista kuvailla asiat myös mahdollisimman tarkkaan. Älä esimerkiksi kirjoita "asun hienossa talossa", vaan kuvaile tarkkaan millainen tuo talo on – "asun valkoisessa talossa, jossa on korkeat huoneet ja suuret ikkunat".

Kirjoita siis täydellinen elämäsi mahdollisimman tarkasti ylös, aikaa tälle saat kymmenen minuuttia. 

VASTA KUN OLET TOTEUTTANUT KOHDAN YKSI, SIIRRY KOHTAAN 2.


2. Vaihe

Käy sen jälkeen listasi kohta kohdalta läpi:

1. Viivaa yli ne asiat, joihin et voi itse lainkaan vaikuttaa omilla teoillasi.

2. Alleviivaa sen jälkeen asiat, joihin voit vaikuttaa ainakin vähän.

3. Ympyröi lopuksi ne asiat, joihin voit vaikuttaa hyvinkin paljon.

Kuinka moni unelmaelämääsi liittyvistä asioista on sellainen, että voit vaikuttaa siihen itse? Niinpä niin – yllättävän moni. Lisäksi aika moni juttu on sellainen, että voit vaikuttaa siihen ainakin jossain määrin. Jos seuraavaksi vastaat, että nuo muutokset vaativat liikaa, niin muista, että pienetkin muutokset ovat muutoksia. Olet päätynyt tähän pisteeseen elämässäsi tekemällä pääasiallisesti pieniä päivittäisiä päätöksiä, siksi voit valita uudelleen ja sillä tavoin elämä vie sinua taas eri suuntaan.

Siinäpä melkoisesti pohdittavaa <3.

Ps. Unelmien elämä ei kuitenkaan koskaan myöskään ole täydellistä, sillä sataa sitä räntää sielläkin. Kakkapäivät kun yksinkertaisesti kuuluvat elämään, mutta jos on räntäsateen aikana Nähdään pian! unelmahommiinsa, niin onhan sitä nyt herranen aika sitä helpompaa kestää <3.

Kaikki on hyvin, mutta et kuitenkaan ole onnellinen?

Kaikki on hyvin, mutta ei kuitenkaan, tuntuuko sinustakin joskus siltä? On ihanat lapset, rakas puoliso, mukava koti ja vakituinen työpaikka, mutta silti jotain puuttuu? 

Uuden oppiminen ja siitä nauttiminen ovat iso osa onnellisuutta, sillä elämässä se oman kipinän löytäminen on äärettömän tärkeää. Jos et saa hyvää mieltä tuottavaa haastetta elämääsi, kaikki on harmaata, vaikka olisitkin periaatteessa ihan onnellinen olento. 

Seuraavan kaksivaiheisen tehtävän avulla voit selvittää mikä voisi olla juuri sinun intohimosi.  Tehtävän toisen osan pääset tekemään täällä. 

Kuva: ORNELLA BINNI Unsplash

Kirjoita lista seuraavista asioista:

  • Mitä tekisin, jos saisin tehdä mitä vain? Tähän moni vastaa "en mitään, katsoisin telkkaa ja sylkisin kattoon", mutta entäs sen jälkeen? Aika harva jaksaa ihan oikeasti vain maata koko loppuelämänsä. 
  • Mitä teen mielelläni, vaikka kukaan ei maksa siitä?
  • Missä olen hyvä, missä huono? Moni usein kehittää itsessään asioita, joissa on huono, eikä siinäkään mitään, mutta jos haluaa olla erinomainen jossain asiassa, kannattaa panostaa siihen, missä on jo entuudestaan hyvä. 
  • Millaisia lehtiä ja kirjoja luen, mitä googlaan ja mihin haluaisin käyttää rahaa, jos sitä olisi enemmän perheen kulujen, lomamatkojen ja muiden menojen jälkeen? 
  • Jos valitsisin ammattia nyt ja voisin valita mitä tahansa, mitä haluaisit tehdä? Tässä kohtaa moni valitsee mahdollisimman rahakkaan ammatin, mutta kuvittele että kaikesta työstä maksetaan todella hyvää palkkaa, sillä kekseliäs ihminen voi tehdä melkeinpä mistä asiasta tahansa rahakkaan ammatin – esimerkiksi siivoojan palkkanauha ei ole kaikkein korkein, mutta KonMari-siivouskirjan kirjoittanut Marie Kondo on miljonääri. 
Jokin hyvinkin simppeli juttu voi olla juuri se sinun juttusi, et vain tule ajatelleeksi sitä. Tämän vuoksi kannattaa näyttää listaa myös vaikkapa hyvälle ystävälle tai muulle läheiselle, sillä muut usein näkevät meidät eri tavalla kuin me itse. 

Taivas siis on rajana, kunhan vain ensin otat itseltäsi ne elämääsi rajaavat Kuningas Ei -rillit pois päästä ja teet asioita, joista nautit. Kaikkien ei tarvitse muuttaa elämäänsä ja toteuttaa itseään, mutta pienetkin asiat arjen keskellä riittävät tekemään siitä pikkaisen paremman. 

Tämän tehtävän toisen osan pääset tekemään täällä. 

Mutta entäs sitten, jos sitä omaa juttua ei löydykään? 


Eräs ystäväni on aina ollut sitä mieltä ettei hänellä ole omaa juttua – sitä mihin hän suhtautuu intohimolla ja ilolla, mitä tekisi vaikka kukaan ei maksa, ihan vain koska haluaa. 

Sitten kuitenkin hänellä on koti aina kauniisti laitettu ja esineet ovat selkeästi löytäneet paikkansa hyvällä maulla. Hän tykkää kotona puuhailusta ja tietää sen itsekin, mutta ei osaa ajatella sitä "omana juttunaan".

Äkkiseltään vaikkapa leipominen voi tuntua liian tavanomaiselta, jotta siitä voisi kehittää mitään sen erityisempää  – kaikkihan nyt leipovat, ei siitä voi tulla mitään erityistä tai pitäisi olla ihan superhyvä kondiittori. Katsohan kuitenkin vaikkapa Kinuskikissaa – hän aloitti leivontablogilla ja nyt hän elättää sillä itsensä ja perheensä. Aika hienoa, vai mitä?

Mikäli koet, ettei sinua kiinnosta oikein mikään voi olla, että et asia on niin itsestäänselvä, että et edes huomaa sitä. Voi myös olla, että elämäntilanteesi on niin hankala, ettei sinulla ole energiaa mihinkään ylimääräiseen – jos päivä toisensa jälkeen on selviytymistä, ei jaksa nähdä enää muuta kuin umpikujia. Mikäli näin on asia, toivon sinulle sydämestäni voimia tehdä enemmän hyvää fiilistä tuottavia asioita – vaikka ne tuskin pelastavat koko tilannetta, ne tuovat silti mukanaan hieman iloa ja sitä tuskin voi koskaan olla liikaa, vai mitä?

Kannattaa siis kokeilla listan kirjoittamista, vaikka se ei innostaisikaan. Lisäksi kannattaa kokeilla uusien asioiden tekemistä, sillä koskaan et tiedä, mikä voi olla juuri sinulle se veret seisauttava -kokemus.

Sinua voisi kiinnostaa myös:


Kuukauden tehtävä: Aseta tavoitteesi vuodelle 2017

Olen huomannut, että elämässä saavuttaa toivomiaan asioita onnistuneemmin, mikäli tavoitteet ovat selkeästi mielessä tai vielä parempaa – konkreettisesti paperilla. Tämä voi kuulostaa elämäntapavalmentajien kannustushuudolta, mutta se ihan oikeasti toimii, koska kirjoittaessa sinun on oltava täsmällinen ja muotoiltava asiat tarkasti. On nimittäin aivan eri asia unelmoida ja suunnitella tulevaisuutta pelkästään oman pään sisällä, koska silloin asiat tuppaavat olemaan vain vähän sinne päin (ja toimintasuunnitelmakin jää tekemättä).

Opas shoppailuhimon tyydyttämiseen oli joskus vain tahroja paperilla, kunnes siitä tulikin konkretiaa. 
Tietysti elämässä on unelmia, jotka eivät ole vain omasta itsestä kiinni, kuten vaikkapa lapsen saaminen tai parantuminen vaikeasta sairaudesta, mutta yllättävän moni juttu kuitenkin riippuu loppupeleissä ainakin osin omista teoistasi – voit esimerkiksi vaikuttaa siihen millaisessa työssä olet, mitä kouluja käyt, harrastatko liikuntaa, millaisessa kodissa asut jne.

Siksipä annan teille kuukauden haasteena seuraavan tehtävän: kirjoita elämästäsi täydellinen "satu" sellaisena, kuin se voisi olla vuoden 2017 lopussa ja pohdi, millaisia asioita sinun tulee tehdä, jotta voisit saavuttaa unelmasi. Kirjoita myös ne ylös. Jos tämä ahdistaa, huolehdi, että lista pysyy salassa muilta.

Toivotan onnea haasteiden kirjoittamiseen! Pitäkää hauskaa, nauttikaa ja olkaa hieman hullujakin – elämässä kun saattaa saavuttaa vaikka mitä, jos uskaltaa unelmoida <3.

Ps. Haastan teidät myös toivomaan jotain muuta kuin sitä iänikuista laihdutusprojektin onnistumista – jos se löytyy listaltasi, kirjoita ennemmin, että haluat oppia liikunnan ilon ja pyrit syömään terveellisesti (lähes) jokaisella aterialla.




Teen siitä totta, eli tulevaisuus 2017!

Olen viimeisen kuukauden verran elänyt melkoista mullistusten aikakautta. Kävi nimittäin niin, että työkuvioni menivät yt-neuvotteluissa täysin uusiksi ja siinä rytäkässä tein suuren päätöksen, josta olen haaveillut jo vuosia – päätin siirtyä työllistämään itse itseni, sillä asiakkaita näyttäisi riittävän ainakin näillä näkymin.

Tammikuun jälkeen aloitan siis luovan alan yrittäjänä ja teen sellaista työtä, josta olen haaveillut oikeastaan lähes koko elämäni – saan itse päättää aikataulut, projektit ja yhteistyökumppanit, mutta kannan myös vastuun palkkapussistani. Että eipä tässä muuta kuin voihan KÄÄKS tyypit. :D

Instagramin puolellakin meno on ollut aika leppoista – kirjoja, makkaranpaistoa ja lepoa. Niin ja Otavan superkauniit onnittelukukat <3. 

Fiilis on yhtä aikaa jännittynyt, mielettömän vapaa ja onnellinen, mutta tietysti tulevaisuus myös mietityttää. Järjesteltävänä on äkkiseltään ajateltuna noin kaksisataakolmekymmentäkahdeksan asiaa ja ennen niin säännölliset tulot jäävät historiaan. Heti, kun tiesin jääväni pois töistä hoitelin rytinällä asiani kuntoon ja sen jälkeen otin ansaittua aikaa itselleni ja perheelleni. Vaikka mieli oli tosi energinen ja positiivinen, kroppa ilmoitti levon tarpeesta totaalisena väsymyksenä ja hetken aikaa pidin tietoisesti kaikki työasiat poissa mielestä – luin kirjoja, olin pikkumiehen kanssa, söin suklaata koko pään täyteen ja nukuin niin hyvin kuin mahdollista.

Elelen tällä hetkellä siis varsin kutkuttavaa aikaa, sillä niin monia uusia asioita ja mahdollisuuksia on avautunut eteeni. Nyt odottelen, miten yrittäjäelämäni lähtee tästä rullaamaan ja lähteekö, vai palaanko puolen vuoden päästä häntä koipien välissä takaisin rivitoimittajaksi. Aika uskomatonta, että olen ajatellut tätä repäisyä vuosikausia ja nyt se tulee eteeni – ehkä elämässä tosiaan saa sen, mihin keskittyy. <3

Koska siirryn kokoaikaiseksi työmyyräksi, pikkumieskin aloittaa viikon päästä päiväkodin. Onneksi saimme suht nopealla varoitusajalla päiväkotipaikan ja vieläpä erittäin hyvän sellaisen, vaikka hetken verran koimme senkin suhteen pientä epätoivoa. Minimiehestä on kasvanut melkoinen touhupakkaus ja on selvää, ettei hänelle enää riitä äidin kanssa kotona oleminen – kaverit ovat tärkeitä ja virikettä on oltava tarjolla aivan eri tavalla kuin ennen, mikä on tietysti hieno juttu.

Vuosi 2017 alkaa siis tässä taloudessa melkoisen vauhdikkaasti. Nollaan vuoden tapahtumia aina näin uudenvuoden aikaan ja mietin, mitäs sitä taas on tullut tehtyä. Pitäkäähän peukkuja, että voin vuoden 2018 kynnyksellä katsella eloani yhtä tyytyväisenä kuin nyt, sillä tää on ehkä mun suurin hyppyni tuntemattomaan ikinä koskaan (tai okei, suurin hyppy heti äitiyden jälkeen – se se vasta onkin sellaista hurlumhej-meininkiä :D).

<3

Vinkkejä blogin perustamiseen

Vinkkejä blogin perustamiseen pyydetään minulta säännöllisin väliajoin ja koska olen kirjoittanut niitä sähköpostitse jo muutamaan otteeseen, päätin kirjoittaa tekstin myös julkisesti kaikkien kiinnostuneiden avuksi ja tueksi. Bloggaaminen on mahtava harrastus, joka on antanut ainakin itselleni todella paljon ja jota suosittelen vahvasti kaikille – vaikka lähtötasosi olisi millainen, tulet taatusti kehittymään ja se jos mikä tuntuu aivan mahtavalta.

Jättäkäähän muuten ihmeessä lisävinkkejä kommenttiboksiin, mikäli unohdan mielestänne jotain tärkeää. Niin ja omia blogejaan saa vinkata myös – minua kiinnostaa kovasti, mitä siellä ruudun toisella puolella tapahtuu :).

Esimerkiksi näin näyttävän ulkoasun voi ostaa Etsy.com-sivustolta täältä.

1# Aloita heti!


Bloggaaminenhan on harrastus, jossa voi kehittyä loputtomasti ja päätyä aloittelijasta ammattilaiseksi varsin nopeastikin riippuen taitotasosta ja tuurista – se, miten lukijasi löytävät blogin on pitkälti myös onnesta kiinni, vaikka mielestäni myös blogin mainostaminen kannattaa. Siksi kannattaa aloittaa heti ilman turhaa jahkailua, sillä bloggaamisessa aika on tärkeä valuutta, oli tavoitteena sitten lukijakunnan kasvattaminen tai päiväkirjan kirjoittaminen vain omaksi iloksi.

Blogia voi muokata loputtomasti, joten esimerkiksi blogisivustoa ei kannata suunitella liian pitkälle ja jahkailla sen vuoksi bloggaamisen aloittamista – parempi pistää homma heti pyörimään ja tehdä muutoksia sitä mukaa, kun kehityt. Itselläni on blogikokemusta jo useamman vuoden verran ja keksin jatkuvasti lisää tuunattavaa. Rohkeasti hommiin siis vain!

2# Hyvännäköisen ulkoasun voi ostaa valmiina


Esimerkiksi Etsy.comista voi ostaa Wordrpess- tai Blogger-ulkoasuja valmiina, eikä niiden lataaminen vie kuin hetken (ja eurojakaan ei kulu erityisen älyttömästi). Mikäli tavoitteenasi on saada blogillesi lukijoita (kaikkihan eivät sitä halua), kannattaa panostaa huoliteltuun ulkoasuun. Se kun on yksi blogisi tärkeimmistä käyntikorteista.

Esimerkiksi täältä löytyy useita vaihtoehtoja tyylitietoiselle bloggaajalle.


3# Valitse selkeä aihe


Mikäli tavoitteenasi on löytää blogillesi lukijoita, kannattaa heti alkuun pohtia mikä voisi olla omalla kohdallasi sellainen aihepiiri, joka ensinnäkin a) kiinnostaa sinua niin paljon, että haluat kirjoittaa siitä vuosikaupalla ja b) on sellainen aihepiiri, josta sinulla on jotain annettavaa lukijoillesi.

Esimerkiksi blogeja, joissa kirjoitetaan päiväkirjamaisella otteella omasta elämästä on suomalaisessa blogimaailmassa tuhansia ja joukosta voi olla vaikea erottua. Siksi aiheen rajaaminen voi olla viisasta. Jos kuitenkin koet, ettei sopivaa aihetta löydy, älä heitä kirvestä kaivoon – kuten kaikkea muutakin, myös blogin aihepiiriä voi muokata halutessaan myöhemmin. Itsehän aloitin hääbloggaajana, siirryin sen jälkeen äitibloggaajaksi ja vasta hieman yli vuosi sitten muutin Rakkaudella, Hannelen aihepiiriä urapainotteiseksi.

4# Panosta laatuun


Kirjoitusvirheet ja kuvat, jotka ovat harmaata pikselimössöä ovat nykypäivän blogimaailmassa melkoinen nounou – elleivät ne sitten ole harkittu tehokeino. Myönnetään, itsellenikin sattuu silloin tällöin huolimattomuusvirheitä, mutta koska bloggaaminen on ammattimaistunut Suomessakin varsin nopeasti, lukijat ovat tottuneet vaatimaan (ja saamaan!) laadukasta sisältöä. Kuvat kannattaa käsitellä (Picmonkey on pop!) ja teksti lukea ainakin pariin kertaan läpi, jotta postaukseen ei jää turhia kirjoitusvirheitä (tosin kyllähän niitä aina joskus jää, ihan vain koska inhimillinen tunaruus).

Vaikka laatuun on hyvä pyrkiä, sinun ei kuitenkaan tarvitse olla ammattitason kuvaaja ja sisällöntuottaja aloittaaksesi. Itse olen kehittynyt esimerkiksi kuvaajana todella paljon alkuvuosista ja vanhat blogitekstit saavat nykyään kiemurtelemaan häpeästä, enkä varmasti ole ainoa näin kokeva bloggaaja.

#5 Nauti!


Bloggaamiseen on koettava jonkinasteista intohimoa, sillä se on kovaa työtä maineestaan huolimatta. Jos vaikuttimenasi on mielikuva helposta tulonlähteestä, ilmaisista tavaroista tai blogijulkkiksen urasta, kannattaa unohtaa koko juttu – tunnetutkin bloggaajat ovat tehneet töitä vuosia ilmaiseksi ja vain harva meistä bloggaajista pääsee kunnon tienestien makuun blogillaan. Lisäksi säännöllisesti päivittyvä blogi vie helposti työpäivän verran aikaa joka päivä – menestys ei siis todellakaan tule ilmaiseksi.

Siispä kuten muidenkin harrastusten, myös bloggaamisen tulisi ensisijaisesti lähteä tekemisen ilosta ja halusta. Ei siksi, että pääsee patsastelemaan blogibileisiin tai juomaan ilmaista skumppaa (vaikka okei, kyllähän lempijuomani ilmainen alkoholi on AINA hyvä motivaattori ;D).

Ps. Julkaisujärjestelmästä vielä sen verran, että Blogger on aloittelijalle hyvä valinta – itse käytän edelleen Bloggeria, vaikka moni vanhoista konkareista käyttääkin Wordpressiä. Tämä, koska helppous ja mukavuudenhalu. Sille siis täyden kympin suositus.


Sydämen seuraamisen äärimmäinen tärkeys

Hyvää joulua kaikille! Meillä on ämpätty koko vatsaämpäri täyteen ruokaa, moikattu Pukkia, podettu vatsakipua konvehtien vuoksi ja soitettu rokkia heti sielun täydeltä. Lisäksi olemme käyneet tytärpuoleni kanssa pitkiä keskusteluja aiheesta tulevaisuus – mistä sitä pieni ihminen voi tietää, mitä haluaa, kun ei edes tiedä, millainen tie on mahdollinen? Maailmassa kun on miljoonia ammatteja ja sinua vain yksi.

Kuva: The White Company
Gut feeling, sille ei taida olla suomeksi hyvää termiä – perstuntuma, sydämen ääni? No joka tapauksessa sillä olen ammatillisen elämäni mennyt hyvin pitkälle ja se on tuonut eteeni paljon kaikenlaista yllättävää ja mahtavaakin.

Muistan toki, miten vaikeaa tulevaisuuden suunnittelu oli lukion jälkeen – minne haluan, pääsenkö edes sisään, pitäisikö pitää välivuosi, kaksi, kolmekin? Opinto-ohjaaja latasi eteeni tekniikkaa ja kemiaa, vaikka olen aina ollut matemaattisissa aineissa ruokottoman onneton. Luova ala ei opettajan mukaan koskaan tulisi tuomaan leipää pöytään, siksi kannattaisi kuulemma ajatella järkevästi ja lähteä opiskelemaan alaa, jolla riittää työpaikkoja. Luojan kiitos uskalsin jättää opon ohjeet omaan arvoonsa ja valitsin itse oman tieni – sen, joka tuntui sydämessä oikealta. Vanhempani onneksi tukivat päätöstäni hakea tanssin pariin, vaikka siitä ei lopulta leipätyötä tullutkaan.

Lukion jälkeen pääydin lopulta "hakemaan itseäni" ja työskentelin mm. juorulehdessä ja opetusministeriössä sihteerinä. Muutaman välivuoden jälkeen ymmärsin lähteä opiskelemaan toimittajaksi ja lopulta kaikkien vuosien jälkeen löysin ammatin, joka on todellinen intohimo ja jossa kaikki hankkimani taidot nivoutuvat kiinnostavalla tavalla yhteen. Sydämen ja perstuntuman äänen seuraaminen on ollut omalla kohdallani siis ehdottomasti viisain päätös, siksi annoin sen tytärpuolellenikin tärkeimmäksi vinkikseni – kun tekee sellaisia asioita, joiden tekemisestä nauttii, ei voi mennä aivan vikaan.


Oletteko te muut tehneet, kuten vanhat ja viisaat ovat neuvoneet, vai oletteko seuranneet omaa sisäistä ääntänne? Minne tie on vienyt ja oletteko onnellisia valitsemallanne polulla?

Onnellista ja rauhallista joulua sinne ruudun toiselle puolen <3.


Prinsessa Pikkiriikki Arvid Lydecken -palkintoehdokkaaksi!

BOOM! Nyt tuli kuulkas enot ja emännät heti sellaisia uutisia, että täällä ruudun toisella puolen tipahti ihan kyynel jos toinenkin: Prinsessa Pikkiriikki on Arvid Lydecken -palkintoehdokkaana vuonna 2016!

Maailman hurmaavin nakupelle on yksi Arvid Lydecken -ehdokkaista vuonna 2016. 


Raadin perustelut kuuluvat näin:

Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikki on hurmaava lastenkirja. Päähenkilö on riemastuttava, anarkistinen prinsessa – todellinen lasten toimijuuden ja tekemisen puolestapuhuja, joka osaa jättää aikuisten määräykset omaan arvoonsa. Lapsen näkökulma kantaa vahvasti teoksen alusta loppuun, ja Prinsessa Pikkiriikin kolmessa tarinassa riittää sekä vauhtia että seesteisiä hetkiä. Lampelan hersyvä ja leikittelevä kieli houkuttelee lukemaan kirjaa ääneen.


Sanomattakin selvää, että en oikein tiedä miten päin olla tällaisen uutisen kanssa. Aina kun yritän ajatella sitä, niin pääni POKS räjähtää. Huh. Aivan käsittämätöntä, että olemme onnistuneet kuvittaja Ninka Reitun ja kustannustoimittajamme Katriina Kauppilan kanssa luomaan kirjan, joka nousee satojen lastenkirjojen joukosta näin arvostetulle ehdokaslistalle. 

Muut ehdokkaat ovat Henrika Andersonin Nagu-Nalle på djupa vatten (kuvitus Christel Rönns), Sanna Iston Maan alaiset (kuvitus Sami Saramäki), Juha-Pekka Koskisen Benjamin Hawk – merirosvon oppipoika ja Silja Sillanpään Tenho ja Ryske – satuja soitosta (kuvitus Kati Vuorento). 

Onnea kaikille ehdokkaille, me ollaan kaikki voittajia jo nyt! Tämä on jotakin aivan mielettömän mahtavaa, ei voi muuta sanoa. Palkinnonsaaja paljastetaan 13.1.2016, pitäkää peukkuja pahankurisille prinsessoille!

Pitääkö naisen valita lapset tai ura?

Olen kuullut, ettei kaikkea voi saada, vaan naisen pitää valita haluaako elämäänsä lapsia vai antoisan uran. Maailmassa on kuitenkin miljoonia naisia (toim. huom. luku täysin päästä repäisty), jotka ovat äitiydestään huolimatta saavuttaneet unelmiaan – ilmeisesti kukaan ei ole kertonut tästä valinnan pakosta heille mitään, sillä tuolla ne ryökäleet kulkevat ja tekevät mitä haluavat.

Mistähän se oikein johtuu?

Nukanakki ottaa elämästä kaiken irti – ei uraa, ei lapsia. 
On totta, että lapsi sekoittaa Elämä-nimisen korttipakan erittäin tehokkaasti ja osa jälkikasvusta jättää vanhemmistaan hetkeksi jäljelle vain kuoret. Jos suuri unelma on päästä sekä suihkuun että sänkyyn yhtaikaa, on kymmenvuotissuunnitelma syytä jättää tuonnemmaksi. En suinkaan sano, että kaikkien äitien pitäisi pohtia uraansa imetyksen lomassa, sanon vain että vastoin yleistä harhaluuloa siihen on hyvä mahdollisuus.

Äidiksi tulon myötä aikaa ei ole enää rajattomasti. Yhtäkkiä et enää istu pitkillä lounailla, päivitä ansioluettelosi yömyöhään tai kierrä kauppoja ihan vain huvin vuoksi (tai toki näitäkin voi harrastaa silloin tällöin, se vaatii vain hieman suunnitelmallisuutta). Se ei kuitenkaan ole ensisijaisesti pois työhön käyttämästäsi ajasta, vaan siitä kaikesta lorvailusta, jota harrastit ennen jälkikasvua.

En itse ainakaan käyttänyt aikaani kovin tehokkaasti hyödykseni ennen äidiksi tuloakaan, en todellakaan. Näin jälkikäteen olen ihmetellyt, miten maailmassa saatoinkin saada niin vähän aikaa ilman lasta – olin kaikki päivät itsekseni, mutta mitäs sitä tulikaan tehtyä? Minimillä mentiin, myönnetään. Työpäivän jälkeen energiaa riitti tasan tarkkaan hömpän katsomiseen, jos siihenkään. Olin aivan loppu kahdeksan tunnin tietokoneella istumisen ja aivotyöskentelyn jälkeen, ei puhettakaan, että olisin jaksanut vielä jotain muuta.

Äitiyslomalla minulle jäi yhtäkkiä aikaa ja energiaa toteuttaa jotain sellaista, mistä olin haaveillut, mutta jota siirsin aina hamaan tulevaisuuteen. Äitiysloma voi olla juuri sopiva hetki pohtia omaa suhdetta työhön ja suunnitella, mitä haluaisi tehdä "sitten isona". Uskaltaisin väittää että vakituinen työpaikka pilaa urasuunnitelmat tehokkaammin kuin äitiys, sillä vakipaikasta harva uskaltaa hypätä tyhjän päälle ja työpäivät vievät niin paljon energiaa, ettei vapaa-ajalla yksinkertaisesti jaksa mitään muuta. Äitiyslomalla olet yhtäkkiä tilanteessa, jossa sinun ei ole pakko tehdä ansaintatyötä saadaksesi leipää pöytään, mutta et myöskään ole toimeton – päinvastoin. 

Onko siellä muita äitejä, jotka kokevat, että äitiys on tehnyt hyvää myös työelämälle? Huutakaa hep kommenttiboksiin!




Hengitä nyt ystävä hyvä, eli rentoutumiskeinoja kiireiselle

Olen luonteeltani innostuja, innostaja ja ideoija – näen helposti ympärilläni mahdollisuuksia ja potentiaalia silloinkin, kun mahdollisuuksien ja potentiaalin kohde ei itse sitä osaa nähdä. Päähäni pälkähtää päivän aikana noin miljoona ja yksi ideaa, joista jälkikäteen ajateltuna suurin osa on pähkähulluja, osa ihan ookoo ja muutamat loistavia. Se on samalla aikaa mieletön lahja ja kirous, sillä haluaisin tehdä niin monia asioita yhtä aikaa, mutta ihmisen aika ja jaksaminen on rajallista.

Kuva: H&M

On tehnyt hyvää olla hiljaa, olen oppinut siitä paljon. Vaikka tekeminen on kivaa, välillä pitää vain olla. Yhdessä vaiheessa en tehnyt oikeastaan mitään hyödytöntä, sillä saunan lauteillakin ideoin uutta ja pläräsin läpi vaihtoehtoja, stressasin jotain mielettömän pientä yksityiskohtaa tai suunnittelin asioita kymmenen vuoden päähän. Ei näin.

Nyt olen kuitenkin oppinut hengähtämään ja pakotan itseni aina välillä ottamaan rennosti. Ehkä tähän on auttanut myös se, että Tukkis on jo 2,5-vuotias ja hän ei ole enää äidissä kiinni samalla tavoin kuin ennen – syöminen sujuu itse, nukkumaanmeno ei ole taistelua ja pikkumies herättää äidin vasta aamulla kiipeämällä viereen (maailman paras herätys by the way – ei ole ollut herätyskelloa ikävä). Rennon tyylin opettelu on silti vielä hieman hakusessa, ehkä, koska olen aina luokitellut itseni patalaiskoihin ihmisiin ja sen vuoksi ruoskinut itseäni tekemään enemmän ja enemmän. Vasta viime aikoina olen tajunnut, että teen oikeastaan aika paljon, mutta jätän tekemättä sellaisia asioita, jotka eivät ole minun arvoasteikossanni sillä hetkellä erityisen korkealla.

Jos siellä on muita, jotka eivät kykene tällä hetkellä rauhoittumaan, niin kokeilkaahan näitä vinkkejä.

# Meditaatio


Meditaatio on tutkitustikin tehokas tapa lieventää stressiä ja se myös kehittää aivoja, mikä on aika uskomaton ajatus – että hiljaisuudella, hengittymisellä ja keskittymisellä voi olla sellainen vaikutus! Meditoida voi vaikka missä, Youtuben avustuksella voi opetella tekniikkaa, mutta esimerkiksi Yogaia-sovelluksella pääset tunnille omalla kotisohvalla.

# ASMR-videot


Okei – näihin on hieman totuteltava, sillä aluksi olo on vähintäänkin kinky. MUTTA kun olen päässyt kaiken pervouden yli, nämä aivo-orgasmeja tuottavat Youtube-videot ovat oikeasti todella rentouttavia ja itse nukahdan tosi helposti näitä kuunnellen. Lämmin suositus.

Tässä suosikkini unille mentäessä... 

# Palleahengitys


Pitkään hengittäminen palleaan asti tepsii, jos stressirengas pingottaa vatsalaukkua, eikä päästä irti. Jos käyt niin kierroksilla, että pelkkä hengittäminen tuntuu haastavalta, kokeile joogaa. Itse kävin jokin aika sitten päivittäin kesken lounastunnin tekemässä lyhyen joogaharjoitteen työpaikan kuntosalilla – se 5 minuuttia teki todella hyvää paitsi mielelle, myös ruodolle ja sillä oli vaikutusta myös pitkällä tähtäimellä, vaikka harjoitteen aika olikin niin lyhyt.

# Tempase kunnon kännit


No olihan tuo nyt pakko laittaa otsikoon. Ehkä nyt ei ihan megasuperkännejä, mutta kyllä vain hyvä seura, pari lasia viiniä, hyvä ruoka ja kunnon läyrytuokio ihastuttavien tyttärien kanssa toimii aina ahdistukseen jos toiseenkin. Hän joka muuta väittää, valehtelee.

Onko teillä tehokkaita tapoja rentoutua? Vinkatkaa kommenttiboksissa!


Ps. Ihanaa olla täällä taas – jatkan bloggaamista epäsäännöllisen säännöllisesti, sillä en uskalla luvata mitään, mutta ainakin nyt näin toistaiseksi. Eihän näin kivaa harrastusta VOI lopettaa. Lisäksi teiltä on tullut niin mahtavia viestejä ja blogini yhteisöllisyys on muutenkin äärettömän tärkeä henkireikä. Kiitti tyypit siitä <3.

Haluaisitko sinäkin ehtiä enemmän?

Tiedätkö sen tunteen, kun tunteja on liian vähän ja tehtävälista on kilometrin mittainen? Olen ollut usein aivan liian optimistinen ajankäyttöni suhteen ja myönnetään – se on ehkä suurin syyllinen krooniseen myöhästelyyni. Olen myös innostuja, joka helposti tarttuu liian moneen kahvaan kerrallaan, vaikka käsiä on vain kaksi.

Opin läksyäni edelleen, mutta etenkin näin äitiyden myötä olen oppinut olemaan huomattavasti tehokkaampi kuin aikaisemmin. Siksi halusin jakaa teille tärkeimmät (ja ehkä yksinkertaisimmat) oppini siitä, miten aikaa hallitaan paremmin.

Tämä kooli mimmi sanoo taatusti ei kiitti kaikelle, mikä ei sovi agendaan. Kuva: Stockmann

#1 Poista kaikki tilpehööri elämästäsi 

Uskoisin, että meillä on kaikilla asioita, joita emme halua tehdä, mutta teemme ne, koska lupasimme. Seuraavaksi tietenkin kuvittelemme maailman kaatuvan, mikäli luovumme taloyhtiön hallituksen pullakahvivastuusta tai unohdamme pestä ikkunat. 

On ensisijaisen tärkeää poistaa KAIKKI ylimääräinen tilpehööri elämästäsi. Kaikki. Pidä vain ne, jotka tuovat sinulle nautintoa tai todellista hyötyä (tai jonkun läheisesi erittäin onnelliseksi). Ylimääräiset vastuutehtävät ja Koska naapuri katsoo -jutut voi jättää suosiolla tekemättä terveisin eräs, joka ei vieläkään ole perannut kukkapenkkejä. Maatuu ne kuitenkin. 

#2 Valitse, mihin keskityt

Onko sinullakin tapana vastata ”kyllä”, vaikka haluat sanoa ”ei”? Oh – tiedän tunteen. Ei-sanan sanominen on yllättävän haastavaa ja sitä on ihan oikeasti hyvä vähän harjoitella etukäteen, koska vaikka kuinka olet hyvissä aikeissa kieltäytyä kunniasta, kun naapuri ehdottaa iltalenkkiä tai pomo kysyy, kiinnostaisiko sinua pieni lisätehtävä, suustasi purkautuu jollain kumman konstilla JOOOO vaikka piti sanoa kiitos ja ei.

Tätä taitoa kannattaa kuitenkin ihan oikeasti treenata ja valita jo etukäteen se, mihin haluaa keskittyä. Tiedä, mihin haluat mennä vaikkapa viiden vuoden sisään ja vastaa myöntävästi vain sellaisiin kysymyksiin, jotka vievät sinua sitä kohti (tai viinille – aina kannattaa mennä viinille).

#3 Älä ole optimisti


Itsehän uskon positiivisen maailmankuvan ilosanoman levitykseen oi kyllä, mutta mitä ajankäyttöön tulee, kannattaa aina – AINA, olla pikkasen pessimisti. On nimittäin sanomattakin selvää, että juuri ennen h-hetkeä muistat, että koirakin piti pissattaa ja lapsi tarvitsi apua koulutehtävien kanssa, ja siinäpä sitä sitten taas ollaan. Myöhässä. 

Mikä on sinun vinkkisi ajanhallintaan?

Ale, ale, ale!


Kesän alennusmyynnit alkoivat yllättävän aikaisin tänä vuonna – jo kuun alussa näin muutaman verkkokaupan mainostavan alen alkaneen. Perinteisestihän myynti on alkanut vasta hieman ennen juhannusta tai sen jälkeen, näköjään kauppiaiden kisa kovenee vuosi vuodelta.

Nyt jos koskaan on loistohetki hankkia muutamia perusvaatteita kaappiin. Kirjassani Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta kerron enemmän perusvaatteen ominaisuuksista, mutta lyhyesti sanottuna kyse on vaatteesta, jota käytät todella paljon, joka näyttää aina hyvältä päälläsi ja joka sopii moneen eri asukokonaisuuteen – se ei tuo koskaan mukanaan ärtymystä tai pahaa mieltä, vaan pelkkää iloa jokaisella käyttökerralla.


Perusvaatteisiin on hyvä panostaa, sillä ne ovat juuri niitä vaatekaappisi rakkaimpia yksilöitä. Kun ostat kerralla hyvän, sinun ei tarvitse päivittää sitä jatkuvasti ja aina on jotain päällepantavaa. Alennusmyyntejä selatessani huomasin muuten jälleen kerran erään vanhan totuuden olevan niin totta: korkea hinta ei todellakaan kerro aina laadusta. Löysin nimittäin Denim & Supply Ralph Laurenin kokoelmasta neuleen, joka on pääasiallisesti akryylia – mitä hemmettiä? Tuotteen alkuperäinen hinta on lähes 150 euroa. Luulisi siihen summaan saavan käyttöönsä hieman parempia materiaaleja.


Itse hankin tänä vuonna alennusmyynnistä Filippa K:n mustan paitamekon, joka näkyy tuossa kuvassa yllä. Edellinen paitamekkoni oli todella kovassa käytössä muutaman vuoden ajan, mutta meni lopulta niin huonoon kuntoon, että joutui poistoon – ihanaa, että löysin uuden omakseni vihdoin ja viimein <3.. Lisäksi ostin Cheap Mondayn college-paidan vanhan ja virttyneen tilalle ja olen enemmän kuin tyytyväinen tuohon ostokseen. Kauluspaidan kanssa se menee myös toimistolle.


Suosittelen lämpimästi heräteostosten sijaan käymään vaatekaapin antimia läpi ja pohtimaan mitä sieltä puuttuu, mihin kannattaisi panostaa? Puolen vuoden päästä kiroat taatusti ne viiden euron kesätopit alimpaan helvataan ja siirrät poistettavien pinoon, mutta mites onkaan muhkean villapaidan tai kunnon nahkalaukun kanssa?

<3

Omenankukkien aikaan

DMK Photographyn Dominika Montonen-Koivisto kävi meillä kuvailemassa omenankukkia ja niiden keskellä eläviä asukkaita. Hurmuri täytti vastikään kaksi vuotta ja omenankukat avautuivat sopivasti juhlan kunniaksi – sitten, kun kaverisynttärit ovat kunnolla ajankohtaiset järjestämme bileet kyllä aina tuossa kukkien alla, ne muodostavat niin upean juhlatilan.

Mekko: Motel
Kirjoitusvapaa on sujunut hyvin, kiitos kysymästä <3. Olen saanut päähäni kirjoittaa kaksi käsikirjoitusta valmiiksi yhtä aikaa (vaikka vannoinkohan viimeksi, että pitäydyn ihan vain yhdessä kirjassa kerrallaan, hmmm...), koska ideoita riittää ja hahmojeni kanssa on niin ihanaa seikkailla.

Pahoittelen, että blogi on jäänyt kirjojen jalkoihin ainakin näin hetkellisesti, mutta ehkäpä kirjoitustöiden valmistuttua pääsen paremmin myös bloggaamisen makuun. Stressasin aluksi kovin siitä, etten ehdi kirjoittaa myös blogia, mutta sitten muistin että kirjoitan blogia kuitenkin harrastuspohjalta – en halua, että siitä tulee velvollisuus, vaan haluan säilyttää bloggaamisen hengähdyshetkenä arjen keskellä. Siksi olen antanut sen olla, toivottavasti ymmärrätte.


Vaikka ajatukset ovat vahvasti jo uusissa kirjoissa, olen aina välillä googletellut esikoiseni mahdollisia mainintoja. Lastenkirjallisuus saa vähemmän huomiota kuin aikuisille suunnattu, mutta olen silti onnekseni huomannut Pikkiriikin päätyneen muutaman kriitikon luettavaksi –  arvostelu löytyy ainakin AamulehdestäLukutoukan kulttuuriblogista ja Lastenkulttuurin vinkkari -blogista.

Lisäksi palautetta on tullut myös kriitikoista tärkeimmiltä, lapsilukijoilta. Olen saanut kuvia muun muassa pikkuhousuisillaan karkailevista pikkuneideistä, mikä on kyllä ihan huippua :D. Vanhemmille sorisori, kirjallisuus voi olla vaarallista kuulkaas... ;)


Niin ja kuulitteko, että Pikkiriikin tarinat on myyty nyt myös Tanskaan! Tuntuu hurjalta ajatella, että tanskalaislapsetkin lukevat tuhmureideni edesottamuksia. <3

Mitäs sinne ruudun toiselle puolen kuuluu? Toivottavasti olette saaneet nauttia näistä aurinkoisista keleistä.

Minä, Meller ja Morrison...

Tiedättekö mitä? Aloitin eilen kirjoitusvapaan toimittajan työstäni, jotta voin keskittyä uuden lastenkirjan kirjoittamiseen ja tättärätää tajusin että tavallaan mun suuri uraunelmani on saavutettu ainakin näin hetkellisesti: olen kirjailija (jos esikoiskirjailijatkin lasketaan kirjailijoiksi?), joka voi keskittyä päivätyön sijaan ihan vain kirjoittamaan kirjoja.

Pakko muuten tunnustaa, että en todellakaan ajattele vielä olevani kirjailija, vaikka minua toisinaan jo siksi tituleerataan – omissa ajatuksissani sana sisältää sen verran paljon gloriaa, että annaleenahärköseksi on vielä miljoonan kilometrin mittainen matka. Minähän olen vain minä – vähän hölmö, outo ja virheellinen.

Koen enemmänkin olevani tarinankertoja, jota on onnistanut toden teolla ja nautin tästä tarinoiden kertomisesta niin kauan kuin mahdollista.

Throwback-asukuva ajalta, jolloin keskityin tekojen sijaan unelmointiin. Sekin on tietysti ihan kivaa, mutta unelmoinnista kannattaa jatkaa myös toteutusvaiheeseen ;). 
Vietän siis virallisesti taiteilijaelämää seuraavat pari kuukautta, eli teen jotain, mistä olen aina haaveillut. Hullua ja ihan älyttömän, mielettömän ihanaa. Olisinkohan koskaan päässyt tähän pisteeseen, jos en olisi pari vuotta sitten listannut silloin kovin kaukaisilta tuntuvia ammatillisia unelmia? Tai jos en olisi unelmoinnin sijaan keskittynyt välillä myös toimintaan ja aloittanut kirjan kirjoittamista, en vain unelmoinut siitä?


Näin muutaman päivän perusteella vapaan kirjailijan elämä sopisi minulle aivan loistavasti ihan lopullisestikin – oi ihana vapaus! Kun täytän tiskikonetta, olen Tukkiksen kanssa hiekkalaatikolla tai viikkaan pyykkejä käväisen aina välillä Pikkiriikin asioissa, ikään kuin suunnittelen tekstiä valmiiksi päässäni ja kun Tukkis vetelee sikeitä voin omistautua varsinaiselle kirjoitustyölle. Kirjoittaminen on omalla kohdallani mahdollista korkeintaan muutama tunti per päivä, sen jälkeen ei enää synny hyvää jälkeä. Ajatustyötä teen kuitenkin senkin edestä. Kun olen suunnitellut juonen tietyiltä osin valmiiksi siirryn koneelle ja kirjoitan tekstin valmiiksi. Tällä hetkellä ideoita tuntuu olevan enemmän kuin aikaa, mikä on tietysti ihan positiivinen ongelma.


Jatkossa yritän muuten pitäytyä vain yhdessä käsikirjoituksessa kerrallaan, sillä nyt, kun olen jälleen täysissä sielun ja ruumiin voimissa huomaan miten äärettömän väsynyt olin viime talvena ja alkukeväästä. En pystynyt enää nukkumaan kunnolla, koska stressasin niin paljon ja unohdin ihan kaiken jatkuvasti, minkä vuksi jouduin pyytämään anteeksi koko ajan ja kaikkialla unohduksiani. On todella ahdistavaa, kun ei voi luottaa oman päänsä toimintaan ja keho käy ylikierroksilla.

Tosin hajamielisyys taitaa kuulua siihen taiteilijaelämään, eikö? Mites viini? Kukaan ei ole tuonut minulle vielä viiniä, ehkäpä sitäkin pitää maistaa lasillinen näin taiteilijaelon kunniaksi? ;)



Mitäs teidän unelmille kuuluu? Oletteko siirtyneet ajatuksista tekoihin, vai suunnitteletteko vasta? Kokeilkaahan tehdä tällä viikolla vaikka yksi pieni asia, joka voisi viedä teitä lähemmäs perille, sillä niistä pienistä teoistahan suuret muutokset aina koostuvat <3.

Päivän ajatus: Aidosti tyylikäs on kaikille tyylikäs


Toimistotyöläinen since 2003 – kuva elokuulta 2015, kun palasin äitiyslomalta töihin. 
Olen viime aikoina pohtinut ihmisten suhtautumista minuun urani eri vaiheissa – kun aloitin työni media-alalla toimituksen sihteerinä, sain todella paljon kuraa niskaani. Tuoreena toimittajana elämä ei ollut kovin paljon helpompaa (toimituksessa oli esimerkiksi nainen, joka ei koskaan suostunut sanomaan minulle yhden_yhtä_sanaa :D). Tietysti matkalla oli äärettömän paljon myös sydämellisiä ihmisiä, jotka kohtelivat minua kauniisti ja tasavertaisena, mutta päivittäin jouduin tekemisiin ihmisten kanssa, jotka pitivät minua täysin merkityksettömänä olentona (tai noh, olin olemassa silloin kun piti hakea vaatteita pesulasta tai lempparimuki oli hävinnyt kahvipöydältä, mutta silloinkin asioista keskusteltiin lähinnä yhden sanan lauseilla).

Olin nuori ja kokematon, joten tietysti pelkäsin näitä ihmisiä ja kuvittelin, että he todella olivat minua korkeammalla arvoasteikossa. Voi, miten hölmö olinkaan. Nyt hieman vanhempana tiedän, että sydämeltään sivistynyt ja aidosti cool ihminen kohtelee samalla tavalla kaikkia ihmisiä, sattui heidän työnkuvansa tai palkkansa olemaan mikä tahansa.  Raha ja asema kun eivät todellakaan määritä ihmistä, mutta se, miten muita kohtelee, se taas kertoo ja paljonkin. Toimistotörpön käytös on säälittävää, noloa ja hieman huvittavaa.

Siispä sinä, joka nyt aloitat työuraasi tiedä, että saat vastaasi varmasti monenmoista älykköä, eikä kaikkia kannata ottaa tosissaan – se kuuluisa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos -metodi on ehdottomasti paras valinta tällaisten tapausten varalle. Ihailen itse todella paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät nosta itseään jalustalle, vaan kohtelevat kaikkia samanarvoisesti ja lämmöllä. Viisas äitini usein muistuttaa, että kaikki syövät samaa leipää ja p**kovat samasta reiästä, kukaan meistä ei ole tippaakaan parempi kuin muut.

Oletteko te törmänneet uranne alkuvaiheilla (tai myöhemmin) hankaliin ihmisiin, miten heidän kanssanne toimitte? Muistoja ja kokemuksia toimistotörpöistä otetaan vastaan! :D

Unelmien uratarinat: Muotitoimittaja Milja Haaksluoto

Haaveiletko muotitoimittajan ammatista? Entinen kollegani ja ihana ystäväni Milja Haaksluoto on Tyyli.com-sivuston toimittaja ja todellinen muodin asiantuntija. Pyysin häntä kertomaan uratarinansa ja jakamaan vinkkinsä Unelmien uratarinat -sarjan nimissä. 



#1 Kerro uratarinasi omin sanoin – missä opiskelit ja mitä kautta päädyit Tyyli.com-sivuston toimittajaksi?


Olen aina rakastanut muotia, vaatteita ja taidehistoriaa. Samalla olen aina ollut osaava kirjoittaja, ja vanhemmat sanoivat jo lapsena että minusta tulee taiteilija tai toimittaja. Vaatesuunnittelu ei tuntunut aikoinaan teknisyytensä takia omalta jutulta, mutta utelias luonne sai tähtäämään toimittajaksi. Opiskelin radio- ja tv-työtä ja panostin jo opiskellessa erityisesti nettikirjoittamiseen. Tajusin, että voisin yhdistää intohimoni muotiin toimittajan työhön, ja niinpä keskityin esimerkiksi opinnäytetyössäni tutkimaan muotitoimittamista journalismin erikoisalana.

Suomessa ei silloin voinut opiskella varsinaisesti muotitoimittajaksi, joten hakeuduin itsenäisesti vaihtoon Milanoon opiskelemaan muotijournalismia. Sain harjoittelupaikan Ellestä, ja sen sijaan että olisin ollut muotiharjoittelijana toimin toimitusharjoittelijana nettitoimituksessa. Puoli vuotta Ellessä oli todella palkitsevaa ja kasvattavaa aikaa.

Jatkoin Ellestä loogisesti MTV.fin uutistoimittajaksi. Uutistyö on hyvin erilaista kuin muotitoimittaminen, mutta kokemuksena todella arvokasta ja opettavaa. Reilun neljän vuoden ajan tein lähes kaikkea nettisisältöä, mitä MTV tarjoaa, aina kotimaisten viihdeohjelmien nettiekstroista Studio55.fi-sivuston tuottamiseen. Tuottajakokemus lifestyle-aiheiden parissa opetti myös kaupallisen median toimintatavoista. 

Lifestyle-toimittajana erikoistuin erityisesti muoti- ja kauneusaiheisiin. Niinpä siirtyminen varsinaiseksi muoti- ja kauneustoimittajaksi Iltalehden Tyyli.com-osioon oli looginen seuraava askel.

#2 Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tulen toimistukseen liukuvasti – olen vähemmän tyylikkäästi usein myöhässä, mutta pyrin ehtimään aamupalaveriin 9.30. Ideoin juttuja ja aiheita jo ennen päivän alkamista, olen koko ajan netissä ja riippuvainen puhelimesta. Oikeastaan toimittajana ja luovalla alalla on jatkuvasti töissä, jatkuvasti inspiroitumassa ja keksimässä uusia ideoita.
Aamulla katsastan kuvatoimistojen tarjonnan, kansainväliset sivustot ja kilpailijat, ja laadimme listan päivän mittaan julkaistavista jutuista. Lista luonnollisesti elää uutistapahtumien mukaan. Seuraamme jatkuvasti uutisvirtaa, että bongaamme heti tehtävät uutisaiheet. Niiden rinnalla työstän pidempään hautuneita ideoita. Myös tuottaja on apuna ideoinnissa toisinaan tarjoamassa juttuaiheita tekoon.
Päivän mittaan kirjoitan ja ideoin juttuja, etsin kuvia ja tuotteita ja teen haastatteluita. Toisinaan voi olla kuvauspäiviä, juttukeikkoja ja pressitilaisuuksia, ja joskus myös iltamenoja. Päivät vaihtelevat kovasti ja aina tulee yllätyksiä!
Kuva: DMK Photography

#3 Urasi tähtihetki tähän mennessä?

Hahahaha, niitä on niin monia mutta varmasti monia vielä edessä! Muotiviikot, mainoskasvona toimiminen ja mielenkiintoisten ihmisten tapaaminen. Se hetki, kun ensimmäistä kertaa näki nimelleen varatun paikan muotinäytöksen eturivissä tuntui kyllä hienolta!
(pakko muuten huikata väliin, että viimeksi kun juttelimme Miljan kanssa niin hän oli matkaamassa Pariisin muotiviikoille ja juttulistalla oli muun muassa Twiggyn moikkaaminen, että jos tähtihetkistä puhutaan, niin... :D)

#4 Mikä on mielestäsi tärkeintä muotitoimittajan työssä?

Tyylitaju, hyvä maku, käsitys trendeistä ja kyky liittää ne kontekstiin. Muodin ja muotialan tuntemus. Idearikkaus. Kirjoitustaito: mikään ei auta, jos teksti ei luista ja haastattelut eivät luonnistu. Uteliaisuus ja kiinnostus erilaisiin asioihin ja ihmisiin ovat mielestäni tärkeitä ominaisuuksia kenelle vain toimittajalle.

#5 Millaisen vinkin antaisit muotitoimittajan työstä haaveilevalle?

Perusta blogi! Itse tosin koen itsestäni kirjoittamisen vieraaksi, mutta nykyisin muotibloggaajat ovat alan ammattilaisia perinteisen median rinnalla. Kirjoita paljon! Hakeudu opiskelemaan alaa, kenties ulkomaille. Sekä media-ala että muoti ovat todella kilpailtuja, eli ole nöyrä ja valmis tekemään lujasti töitä.

#6 Aina ei voi olla kivaa – mikä työssäsi on ikävintä?

Välillä työ on todella hektistä, ja kiireen keskellä on vaikea olla parhaimmillaan ja luovimmillaan.

#7 Entä parasta?

Kaikki! Se, että saa työkseen olla tekemisissä kauniiden asioiden parissa. Seuraan muotia muutenkin, joten onhan se upeaa voida tehdä tätä työn puitteissa. Saan kokea hienoja asioita ja tavata upeita ihmisiä. Parasta on, kun oma juttu onnistuu inspiroimaan jotakuta.

#8 Pukeudutko aina täydellisesti töihin ja ovatko kaikki työkaverisi kuin suoraan Devil Wears Prada -leffasta?

Eivät todellakaan! Mutta mietin kyllä mitä laitan päälle töihin, ja tunnustan pistäväni vaatteisiin liikaa rahaa ja kenties aikaakin. Superkallista merkkilaukkua mieluummin pistän palkkani kuitenkin matkusteluun.

#9 Mitä työhaastatteluun kannattaa pukea?

Kiinnostuksen ja asiantuntemuksen muotiin ja tyylitajun olisi hyvä heijastua omaankin olemukseen. Toisaalta kiinnostuksen tulee olla tässä työssä aitoa, ja tarvitaan myös näkemystä. Niinpä tärkeää on, että koet olevasi rohkeasti oma itsesi vaatteissasi.

#10 Kumpi on tärkeämpää – kokemus vai koulutus?


Molemmilla on paikkansa, mutta kokemus on korvaamatonta. 

Upeat kuvat Miljasta nappasi DMK Photographyn Domi – lämmin kiitos! <3

Kuukauden haaste: Mikä on sinun supertaitosi?

Meillä jokaisella on jokin asia, jossa olemme tosi hyviä. Jos nyt tuhahdat itseksesi, ettei sinulla ainakaan ole mitään sellaista taitoa, niin voin luvata että aivan varmasti on – todennäköisesti se on sinulle vain niin itsestäänselvyys, että et osaa ajatella taitosi olevan mitenkään erityinen. 

Tämän kuun haasteena on kirjoittaa ylös 30 sellaista asiaa, joissa olet hyvä. Miksi niin monta? No siksi, koska todennäköisesti keksit helposti viisi, ehkä jopa kymmenen, mutta sitten käy hankalaksi. Osa ihmisistä taasen ei keksi edes sitä yhtä ja heille tämän 30 taidon keksiminen on varmasti haastavaa, mutta sitäkin palkitsevampaa. 

Kuva: The White Company
Taidot voivat olla mitä tahansa ja voit pohtia niitä useamman päivän ajan, jotta nuo piilotaidot tulisivat kunnolla esiin. Aika usein kun pyörittelemme päässämme vain niitä juttuja, joissa olemme huonoja tai joissa olemme kuulleet aina loistavamme, mutta muut taidot jäävät huomiotta. 

Esimerkiksi eräs ystäväni ei omien sanojensa mukaan "ole hyvä missään", mutta hänen kotinsa on aina järjestetty niin, että se pysyy siistinä ja viihtyisänä ilman jatkuvaa puunaamista. En tajua miten hän sen tekee ja tällaisesta supertaidosta voisin vaikka maksaa, jotta sen oppisin (uskoisin, että myös siellä ruudun toisella puolen tällainen supertaito kiinnostaisi kovastikin, olenko oikeassa?). 

Vinkiksi sanottakoon, että aika moni sellainen asia, jota teet mielelläsi ja joka on hauskaa, on todellinen kykysi. Näitä kykyjä seuraamalla on mahdollista saavuttaa joskus työ, joka on pääasiallisesti hauskaa ja ehkäpä jopa intohimo, ja sehän on se ihannetila, jonka soisin teille kaikille. 

Siispä kynät sauhuamaan! Kuulisin mielelläni taitojanne myös täällä blogin puolella ja jos ette uskalla omalla nimellänne kertoa, niin minulle voi lähettää viestiä sähköpostilla tai vaikkapa Facebookissa. 

Aurinkoista huhtikuuta kaikille!


Tervetuloa maailmaan Prinsessa Pikkiriikki!

Tunnetkos sinä Prinsessa Pikkiriikin? Jaa et vai? No se on kyllä harmi, sillä hän on mitä ihanin, tuhmin ja kiltein tyttö, joka maailmassa asustaa. Nyt sinä tietysti ihmettelet, miten voi olla tuhma ja kiltti yhtä aikaa, mutta ei se ole ollenkaan vaikeaa. Välillä voi olla ihan vahingossa tuhma, kun yrittää olla kiltti, ja niin käy Pikkiriikille varsin usein. Aikuisten määräykset kun ovat toisinaan aika sekavia ja sitten toisinaan on hauskaa olla tuhma ihan tarkoituksella, vai mitä?

Otavalta tuli tieto, että lastenkirjani on julkaistu! Oma lämpimäinen on vielä Postin matkassa, mutta kustantamoon tuli jo muutamia kappaleita ja Suomalaisesta huomasin, että muutamia kirjoja on ehtinyt jo kauppoihinkin asti. 

Prinsessa Pikkiriikki on siis vihdoin täällä! Ai että mä olen kuulkaas odottanut. Viimeistään perjantaina se on saatavilla kirjakaupoista kautta maan ja minä poloinen seuraan esikoiseni matkaa sydän kippurassa – kohdelkaa sitä hyvin, jooko! Lukekaa ja kuunnelkaa ja hipsutelkaa vielä käsivarresta samalla, kun luette – se on ääneen lukemisen ihan erityisen tärkeää ;).
Koska ihmisten ilmoille ei saa mennä likaisissa vaatteissa, Pikkiriikki ottaa vaatteet pois ja lähtee pikkuhousuissa, jotka ovat onneksi superpuhtaat. Mukana tietysti Makkara-koira. 

Pikkiriikki koostuu kolmesta erilaisesta tarinasta, joissa ensimmäisessä kakkaava taikakoira Makkara taikoo kaikki aikuiset Himpskattiin määräilemästä, jotta kerrankin Pikkiriikki ja Makkara saavat tehdä niin kuin itse haluavat, ei niin kuin muut määräävät.

Toisessa tarinassa Pikkiriikki taistelee Räkä-Eetua vastaan ja tapaa ensimmäistä kertaa parhaan ystävänsä Pöjöläisen (joka muuten osallistuu syömiskilpailuun erästä varsin paljon makkaraa nähnyttä Piffelsonia vastaan). Kolmannessa taasen Rasittava Urpo muuttaa äidin vatsaan ja suunnittelee myös tulevansa sieltä ulos, mikä on sen verran ikävä juttu, että Pikkiriikki ja Pöjöläinen päättävät rakentaa itselleen uuden kodin ja muuttavat sinne asumaan.



 Eräs Rasittava Urpo muuttaa äidin vatsaan – ei hyvä hetki, yöks. Kuva: Ninka Reittu

Pikkiriikin myötä yksi elämäni suurimmista unelmista on toteutunut. Olen lapsesta asti rakastanut tarinoita, niiden kertomista ja kuvittelua ja suunnittelua, mutta koska olin vain kasin oppilas äidinkielessä, en edes listannut sitä toiveammatikseni, vaan kehittelin kaikkea muuta. Kirjoittamisen ilonkin löysin vasta lukiossa luovan kirjoittamisen kurssilla – että voit oikeasti sukeltaa mihin tahansa maailmaan ja tehdä siellä mitä ikinä vain keksit! Ilman sitä kurssia en varmasti olisi koskaan ymmärtänyt, että pilkkujen paikat on opittavissa (ja ne kannattaakin opetella), mutta se ei ole kirjoittamisen ydin. Innosta huolimatta en uskaltanut haaveilla ammattikirjoittajan työstä, koska olin edelleen vain se kasin oppilas – jälleen hyvä osoitus siitä, että uskomme liian helposti sen mitä meille sanotaan, emme sitä, mitä itse yritämme itsellemme sanoa. 

Toivottavasti saatte iloa tarinoistani ja Ninka Reitun ihanista kuvista, jotka kuvaavat mielikuvieni hahmoja just eikä melkeen. Kirjan voi tilata täältä ja palautetta otan jälleen kerran vastaan enemmän kuin mielelläni <3. 







5 elokuvaa sinulle, kun maailma potkii

Hömppäleffat, nuo elokuvataiteen väärin ymmärretyt pienet jalokivet. Kun olen itse todella väsynyt, surullinen tai muuten vain pienen piristyksen tarpeessa, katson aina jonkin alla esittelemistäni elokuvista. Miksi? No koska ne saavat ajatukset muualle, vaikka niihin ei tarvitse keskittyä (mikä on toisinaan enemmän kuin tarpeen) ja ne ovat kaikkinensa niin riemastuttavan positiivisia, että jo melkein ärsyttää (melkein, ei aivan).

Näin surullisten uutisten päivänä ajattelin lähettää teille kaikille hyvää energiaa sinne ruudun toiselle puolen ihan näin konkreettisten vinkkien avulla. Tiedän, tiedän – nämä eivät taatusti ole mitään uusia löytöjä, mutta nämä nyt vain sattuvat olemaan ne omat viisi hömppäsuosikkiani. Jospa tämä listaus saisi kuitenkin ajatuksen tämän iltaisesta hömppäleffan, sohvan ja pienen napostelun pyhästä kolminaisuudesta sikiämään aivoihinne. <3

1. Love Actually



Maailmassa ei ole toista rakkaudesta kertovaa elokuvaa, jonka jälkeen olisi oikeasti sellainen olo, että taivaalta sataa pieniä pörröisiä pandakarhuja. Yleensä ne ovat nimittäin nyyhkyleffoja, ja sitähän me emme hae tällä kertaa, vaan iloisia rakkauselokuvia. 

Tai hei eipäs, on yksi toinenkin! The Holiday. Katsokaa sekin (vaikka varmasti olettekin jo katsoneet). 

2. Devil Wears Prada



Yksi kaikkien aikojen suosikeistani ikinä koskaan – Paholainen pukeutuu Pradaan. Just taattua hömppää, missä on lisäksi aivan järjettömän paljon kauniita vaatteita. Tällä jos millä lähtee paha mieli asap. 

3. Sinkkuelämää – niin leffat kuin sarjakin 


Vaikka viimeisin Sinkkuelämää-elokuva olikin aika huono (syytän tästä miesohjaajaa, joka ei vain tajua), niin ensimmäinen elokuva ja itse sarja toimivat loistavana pahanmielenkarkottajana. Ehkä siitä syystä Samantha, Carrie, Charlotte ja Miranda pyörivät ruudussa jo ehkä 326. kertaa (ja 16-vuotiaan tytärpuoleni mielestä tämä on "vanhusten" sarja – voitteko kuvitella? :D)

3. Clueless




Oman elämäni pahanmielenelokuvien äiti. Rakastimme ystävieni kanssa tätä elokuvaa teini-iässä (ja haaveilimme tietokoneohjelman avulla valittavista vaatekokonaisuuksista – nythän se on tavallaan todellisuutta, terveisiä Pinterestiin koukuttuneille ;D). 

Sinä nuorukainen, joka et syystä tai toisesta ole Cluelesia katsonut, ole hyvä ja korjaa tämä jäätävän ananaksen kokoinen aukko sivistyksessäsi, kiitos. 

5. Moderni perhe 


Moderni perhe on uusi Frendit – toimii kaikkialla, kaikissa kanavissa, kaikkina vuodenaikona ja vuosina, aina ja ikuisesti aamen. Jos ikinä koskaa on paha päivä, tämä poppoo pelastaa. 


Mikä on sun suosikkisi hömppäleffoista, tai mitä teet, jos oikein ahdistaa?

Vaatteelle elinikäinen takuu?

Sloggi on antanut melkoisen lupauksen asiakkailleen lanseeraamalla Sloggi Evernew -tuotesarjan. He lupaavat alusvaatteilleen elinikäisen takuun – siis pikkuhousuille, joita käytetään melko eri tahtiin kuin vaikkapa kesämekkoja tai kauluspaitoja. Olen erittäin otettu ja iloinen, siirryn todellakin Sloggin asiakkaaksi. Harmillisesti heillä ei ole tosin minun kokoani tarjolla rintaliiveissä ja pikkuhousujenkin koko voi olla hieman liian suuri, mutta jos vain löydän sopivaa, niin ostan ja taatusti.

Suututin eilen iltapäivälehden lukijat hinkkaustestillä – lukijoiden mielestä olen itsekäs varas, kun testaan kestääkö vaate noin sadan metrin kävelyä vastaavan kulutuksen. Siis sadan metrin. En käy hinkkaamalla kynsiharjan tai viilan kanssa kankaita piloille, vaan hieron kangasta esimerkiksi kädelläni. Kävellessä kädet hinkkautuvat kangasta vasten aivan samalla tavoin ja varsin nopeasti ne sata askelta on otettu.

Kylie Minogue on Sloggin mainoskasvo. Kuva: Sloggi/ Steve Shaw
 Mielestäni yrittäjällä ja yritykselläkin on velvollisuus testata omia tuotteitaan ja sen he varmasti tekevätkin. Joko he eivät siis testaa tuotteitaan lainkaan tai tietävät, että ne eivät kestä minkäänlaista käyttöä, mutta eivät välitä – en tiedä kumpi näistä on huonompi vaihtoehto. Jos siis kangas rispaantuu sadan metrin kävelyssä, kukahan tässä riistää ja ketä? Nykyään kuluttajat jostain kumman syystä unohtavat, ettei kenkäpari yksinkertaisesti saa mennä rikki yhden käyttökerran jälkeen tai vaikkapa farkuista ei saa irrota nappi parin käytön jälkeen, koska "se nyt vain on sellainen juttu näissä meidän farkuissa", kuten eräs myyjä minua kerran opasti.

Itse käyn nykyään vain sellaisissa liikkeissä, joiden laadun olen hyväksi todennut. Suosittelen teille kaikille samaa. Ja Sloggille superpeukku Evernew-kampanjasta, ihan mahtava juttu! Toivottavasti näitä takuuvarmoja ja laadukkaita tuotteita tulisi kauppoihin enemmänkin.

Niin ja tiedoksi, että en odota vaatteiden kestävän elinikäistä kulutusta lähtökohtaisesti, koska kestävyys on kiinni myös käyttäjästä, mutta jokin roti sentään – tosin esimerkiksi mummuni 60-luvulla ostetuista kesämekoista iso osa on edelleen käyttökelpoisia, mistähän se mahtaa johtua? ;) Suunniteltu vanheneminen on kehitetty syystä, koska milläs teet rahaa, jos ihmiset eivät tarvitse uutta?

Ps. Buy me Once -verkkokauppa on melkoinen pioneeri luotettavuudessaan, sillä yritys lupaa myydä vain esineitä, jotka kestävät koko eliniän. Valitettavasti kauppa ei taida toimittaa tuotteita Suomeen tällä hetkellä, mutta sivuilta voi käydä ainakin vakoilemassa mitkä tuotemerkit lupaavat täyttää tämän odotuksen.

Kuukauden haaste: Mikä on unelmasi?

Hups. Kuu on melkein puolessa ja kuukauden haaste jäänyt tekemättä, mutta kahdessa viikossakin ehtii tehdä melkoisesti ajatustyötä, vai mitä?

Rahan tuhlaamisen lopettaminen oli minulle aikoinaan myös ammatillinen muutos: tein enemmän sellaisia asioita, joiden vuoksi olin iloinen ja onnellinen, joten en tarvinnut shoppailusta saamaani hyvää mieltä elämääni enää samalla tavalla. Jos olette osallistuneet viime kuun haasteeseen ja tehneet nautinnollisia asioita enemmän, olette ehkä huomanneet saman? Elämä on hauskempaa, jos tekee hauskoja asioita – niin simppeliä, mutta silti se aina jotenkin unohtuu aamuruuhkaan ja muuhun ärsytykseen.

Miehen tekee muuten onnellisemmaksi lasi konjamiinia, vaikka itse en tajua miten tärpätin juominen voi olla nautinto, lasi punkkua sen sijaan...

Tässä kuussa ajattelin haastaa teitä haaveiluhommiin. Mitä te haluaisitte tehdä, jos mikä vain olisi mahdollista? Kannattaa kirjoittaa näitä asioita myös ylös, jotta ne eivät unohdu. Usein myös yhdessä hetkessä jokin voi tuntua äärimmäisen houkuttelevalta, mutta toisena se ahdistaa, pelottaa tai ei yksinkertaisesti kiinnosta enää. Itse ainakin huomasin tämän aikanaan ja unelmahommia listatessani kirjoitin paljon ylös sellaisia asioita, jotka tuntuivat siinä hetkessä ihan mahtavilta ideoilta, mutta loppujen lopuksi ne eivät niitä olleetkaan ja se on ihan okei – tärkeintä, että pohdit asiaa.

Olisi muuten todella kiinnostavaa kuulla teidän lukijoiden unelmia vaikka ihan näin anonyymisti! Lisäksi jos tiedän, mikä teitä kiinnostaa, voin ehkä helpommin tarjota teille siihen vinkkejä vaikkapa asiantuntijahaastisten avulla. Paljastakaa siis salanne vaikka nimettömänä, olisi ihan huippua tietää!

Ps. Muistattehan unelmoida vähän överisti, omia unelmiaan ei tarvitse rajoittaa <3. Itselläni oli ainakin ennen tapana hieman hävetä toiveitani – mitä sinä oikein itsestäsi kuvittelet. Onneksi pääsin siitä yli.