Sisällön tarjoaa Blogger.

Unelmien uratarinat: Alexa Dagmar – Miten perustaa suosittu blogi?

Alexa Dagmar, eli Alexa Aavarinne, on kiistatta yksi Suomen menestyneimpiä bloggaajia ja varmasti moni siellä ruudun takana unelmoi saavuttavansa saman. Olen lukenut miljoonia, miljoonia kommentteja siitä miten blogilla tienaaminen on helppoa, bloggaaminen ei ole työtä ja "pitäsköhän perustaa blogi, niin sais kaikkee ilmasta kamaa". Voin kertoa ettei se nyt aivan niin yksinkertaista ole, blogillaan eläviä ihmisiä taitaa Suomessa olla äkkiseltään laskettuna kahden käden sormien verran ja säännöllisesti päivittyvän blogin kirjoittaminen on kuin mitä tahansa toimistotyötä pääasiallisesti. Lisäksi suositun blogin kirjoittamiseen vaaditaan jo melkoista taitoa, sillä kuvien ja tekstien on oltava kuin millä tahansa ammattisisällöntuottajalla.

Halusin istuttaa Alexan puolestanne piinapenkkiin ja kysyä, miten hän on päässyt tähän pisteeseen. Alexalta ilmestyy muuten myös kirja elokuussa, ihan mahtava juttu! Sen kotoutan ehdottomasti omaankin kirjahyllyyni.

Kuva: Maria Hästbacka

#1 Milloin aloitit bloggaamisen ja miksi?


Aloitin bloggaamisen viisi vuotta sitten. Olen aina ollut kiinnostunut muodista, sisustuksesta, valokuvaamisesta ja ylipäätään ihmisten kanssa höpöttelemisestä. Koin että blogi on mahtava keino ilmaista itseään ja tavata kaltaisiaan ihmisiä.

#2 Millainen alkutaipaleesi oli bloggaajana?


Kirjoitin samoista arkisista aiheista kun tälläkin hetkellä, eli enimmäkseen ”päivänasuista”, sisustuksesta ja arkielämästä ylipäätään. Toki siihen aikaan bloggaaminen oli kovin erilaista, kun se ei ollut yhtään niin ammattimaista kun nykypäivänä. Vehkeet olivat paljon kehnommat, eikä varonut sanomisiaan samalla tavalla kun nykyään. Blogini kasvoi hyvinkin nopeasti, muistan että ensimmäisenä kuukautena kävijöitä oli 2000 ja toisena jo 20 000. Nopeaa kasvua todella! Uskon kyllä että siihen vaikutti myös aika. Viisi vuotta sitten blogeja oli jo paljon, mutta nykypäivänä niitä on ihan älyttömästi ja joukosta erottuminen on paljon hankalampaa.

#3 Missä vaiheessa huomasit, että lukijoita on tullut melkoinen määrä?


Olen aina seurannut analytiikkoja mielenkiinnosta paljon, mutta asiat alkoivat realisoitumaan kun ihmiset tulivat kadulla höpöttelemään. Vaikka lukuja näytöllä näkeekin, niin ei sitä oikein osaa uskoa todeksi. Mielestäni on todella ihanaa kun ihmiset tulevat moikkaamaan ja vaihtamaan kuulumisia. Sellainen kanssakäyminen tsemppaa työssä eteenpäin ja siitä tulee aina hyvä mieli.

#4 Moni haaveilee suositun blogin kirjoittamisesta, miten Suomen suosituimpien listalle noustaan?


Kuten aikaisemmin sanoinkin, niin nykypäivänä on paljon hankalampaa tulla löydetyksi kun blogeja on niin älyttömän paljon. Uskon kuitenkin että aktiivisuudella on suurin rooli menestymiseen, kuten muillakin aloilla. Blogimaailmassa se tarkoittaa ahkeraa postaustahtia ja verkostoitumista.

#5 Kuvaile tavanomaista päivääsi?


Parasta tässä työssä on se että tavanomaista päivää ei ole! Kaikki päivät on kovin erilaisia ja koska tahansa saattaa tulla se puhelu, joka pistää viikon (tai jopa vuoden) järjestyksen uuteen uskoon. 

Päiviin kuuluu mm. blogin päivittämistä, joka koostuu suunnittelusta, kuvaamisesta, kuvien käsittelystä, kirjoittamisesta. Kaikki somekanavat tulee myös päivittää ja kommentteihin ja meileihin tulee myös vastata. Yleensä asiakastapaamisia (mainostajia, yhteistyökumppaneita jne.) on useita ja myös erilaisia PR-tapahtumia vaikka jokaiselle päivälle. Aikaa on kuitenkin rajoitetusti, joten pyrin itse pitämään kinkerit minimissään. Blogin ohella teen myös sisällöntuottajan töitä isoille yritykselle (tuotan esimerkiksi kuvia ja konsepteja digimainontaan jne.) ja työskentelen myös äitini putiikissa Zarrossa muutaman kerran viikossa.

#6 Mikä on ollut hienoin hetkesi bloggaajana?


Niitä on muutamia! Yksi hienoimmista hetkistä oli se kun sain kustannussopimuksen ja aloin työstämään omaa kirjaani. Toinen hienoista hetkistä tapahtui New Yorkin muotiviikoilla. Oli aika utopistista istua näytöksessä eturivissä Olivia Palermon kanssa.

#7 Missä vaiheessa siirryit ammattibloggaajaksi ja miten se tapahtui?


Sanoisin että noin nelisen vuotta sitten. Perustin toiminimen ja tein mainosmyyntiä itsenäisesti. Kolme vuotta sitten tein Cosmopolitanin kanssa sopimuksen ja olin heidän siipiensä suojissa reilun vuoden verran. Nykyään mainosmyyntiäni hoitaa pääasiassa agentuurina toimiva Suomen Blogimedia.

#8 Blogilla tienaaminen herättää paljon keskustelua, mitä olet aiheesta mieltä?


Olen yrittäjä siinä missä muutkin. Teen ihan hurjasti töitä vuorokauden aikaan katsomatta, joten mielestäni siitä on ihan oikeutettua tienata rahaa. Mitä tahansa voi koittaa yrittää, mutta se on asenteesta ja varmasti vähän onnestakin kiinni että mihin se johtaa.

#9 Millainen on mielestäsi laadukas blogi?


Laadukas blogi koostuu ammattimaisista kuvista ja kauniista ulkoasusta. Bloggaaja vastaa kommentteihin ja kunnioittaa lukijoitansa.

#10 Parhaat vinkkisi muille bloggaajille?


Tehkää yhteistyötä muiden bloggaajien kanssa! Toisen menestys ei ole toiselta pois, päinvastoin. Antaa kaikkien kukkien kukkia.

#11 Mikä on seuraava tavoitteesi tai unelmasi bloggaajana?


Olen työstänyt ensimmäistä kirjaani viime syksystä, enkä malta odottaa sen julkaisupäivää. Kyseessä on ”Nuoren Naisen Käsikirja”, jossa käsitellään nuoren naisen elämän tärkeimpiä osa-alueita muodista ja rahasta elämänkauneuteen, sisustusta ja parisuhdetta unohtamatta. Kirja ilmestyy elokuussa 2016.  

8 kommenttia

  1. Vau, ajatella, miten suuren suosio hän on saavuttanut vain viidessä vuodessa! Huikeeta!!!

    Http://ruusuillatanssimistasittenkin.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Mä oon aivan surkea verkostoitumaan, ja muutenkin mainostamaan blogia (olettaen että ei ole hyvä, ja miksi jaella huonoa blogia) Oon sit taas senverran ujo että verkostoituminen on haastavaa, enkä tiedä mistä lähteä liikkeelle. Itse olen itseasiassa blogannut melkein yhtä kauan ja silti tarvon vielä aika pohjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... Ehkä voisit aloittaa verkostoitumisen vaikka näin sähköisesti (mitä itse asiassa jo näköjään teetkin) ja laajentaa pienin askelin aina siitä eteenpäin? Ja eihän suosittuus ole blogiharrastuksessa meriitti sinällään, enemmän on kiinni siitä mitä itse haluat blogin kirjoittamiselta.

      En usko että blogisi on huono, jos olet siihen niin monta vuotta jo panostanut. Usein sitä on itse aika kova kriitikko itseään kohtaan. <3

      Poista
  3. Kiinnostava haastattelu. Alexa on kyllä ihan mieletön! Innolla odotan elokuussa ilmestyvää kirjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Camilla ja niin samaa mieltä :). Mahtavaa, että tällaisia tekijöitä löytyy Suomestakin!

      Poista
  4. Tuo kohta #6 - aijaijai, tähtipölyä ja kateutta!!
    Ja kohta #8 - hyvin sanottu!

    Kiva haastattelu, kiitos tästä! Ja todellakin myös tuo, että toisten bloggaajien kehuminen, nostaminen, tsemppaaminen ja muutenkin yhteishenki ei ole keneltäkään pois! <3 Itse ainakin tykkään mahdollisuuksien mukaan ns. nostaa muita - vaikka itse blogina olen ihan pikkuruinen. Pikkiriikki suorastaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi mä en koskaan näe sun kommentteja! Outoa. Ehkä olen puusilmä, mutta aina kommentoin jotenkin myöhässä.

      MUTTA kiitos itsellesi hienosta kommentista ja mun silmissäni sä olet ainakin suurensuuri tai Pikkiriikki suurella sydämellä varustettuna <3.

      Poista