Sisällön tarjoaa Blogger.

Minä, Meller ja Morrison...

Tiedättekö mitä? Aloitin eilen kirjoitusvapaan toimittajan työstäni, jotta voin keskittyä uuden lastenkirjan kirjoittamiseen ja tättärätää tajusin että tavallaan mun suuri uraunelmani on saavutettu ainakin näin hetkellisesti: olen kirjailija (jos esikoiskirjailijatkin lasketaan kirjailijoiksi?), joka voi keskittyä päivätyön sijaan ihan vain kirjoittamaan kirjoja.

Pakko muuten tunnustaa, että en todellakaan ajattele vielä olevani kirjailija, vaikka minua toisinaan jo siksi tituleerataan – omissa ajatuksissani sana sisältää sen verran paljon gloriaa, että annaleenahärköseksi on vielä miljoonan kilometrin mittainen matka. Minähän olen vain minä – vähän hölmö, outo ja virheellinen.

Koen enemmänkin olevani tarinankertoja, jota on onnistanut toden teolla ja nautin tästä tarinoiden kertomisesta niin kauan kuin mahdollista.

Throwback-asukuva ajalta, jolloin keskityin tekojen sijaan unelmointiin. Sekin on tietysti ihan kivaa, mutta unelmoinnista kannattaa jatkaa myös toteutusvaiheeseen ;). 
Vietän siis virallisesti taiteilijaelämää seuraavat pari kuukautta, eli teen jotain, mistä olen aina haaveillut. Hullua ja ihan älyttömän, mielettömän ihanaa. Olisinkohan koskaan päässyt tähän pisteeseen, jos en olisi pari vuotta sitten listannut silloin kovin kaukaisilta tuntuvia ammatillisia unelmia? Tai jos en olisi unelmoinnin sijaan keskittynyt välillä myös toimintaan ja aloittanut kirjan kirjoittamista, en vain unelmoinut siitä?


Näin muutaman päivän perusteella vapaan kirjailijan elämä sopisi minulle aivan loistavasti ihan lopullisestikin – oi ihana vapaus! Kun täytän tiskikonetta, olen Tukkiksen kanssa hiekkalaatikolla tai viikkaan pyykkejä käväisen aina välillä Pikkiriikin asioissa, ikään kuin suunnittelen tekstiä valmiiksi päässäni ja kun Tukkis vetelee sikeitä voin omistautua varsinaiselle kirjoitustyölle. Kirjoittaminen on omalla kohdallani mahdollista korkeintaan muutama tunti per päivä, sen jälkeen ei enää synny hyvää jälkeä. Ajatustyötä teen kuitenkin senkin edestä. Kun olen suunnitellut juonen tietyiltä osin valmiiksi siirryn koneelle ja kirjoitan tekstin valmiiksi. Tällä hetkellä ideoita tuntuu olevan enemmän kuin aikaa, mikä on tietysti ihan positiivinen ongelma.


Jatkossa yritän muuten pitäytyä vain yhdessä käsikirjoituksessa kerrallaan, sillä nyt, kun olen jälleen täysissä sielun ja ruumiin voimissa huomaan miten äärettömän väsynyt olin viime talvena ja alkukeväästä. En pystynyt enää nukkumaan kunnolla, koska stressasin niin paljon ja unohdin ihan kaiken jatkuvasti, minkä vuksi jouduin pyytämään anteeksi koko ajan ja kaikkialla unohduksiani. On todella ahdistavaa, kun ei voi luottaa oman päänsä toimintaan ja keho käy ylikierroksilla.

Tosin hajamielisyys taitaa kuulua siihen taiteilijaelämään, eikö? Mites viini? Kukaan ei ole tuonut minulle vielä viiniä, ehkäpä sitäkin pitää maistaa lasillinen näin taiteilijaelon kunniaksi? ;)



Mitäs teidän unelmille kuuluu? Oletteko siirtyneet ajatuksista tekoihin, vai suunnitteletteko vasta? Kokeilkaahan tehdä tällä viikolla vaikka yksi pieni asia, joka voisi viedä teitä lähemmäs perille, sillä niistä pienistä teoistahan suuret muutokset aina koostuvat <3.