Sisällön tarjoaa Blogger.

Vaikuttaako pukeutuminen sinunkin uraasi?

Muutama vuosi takaperin sain esimieheltäni loistavaa palautetta – hänen mukaansa olin puhjennut kukkaan, ollut tehokkaampi, luovempi, itsevarmempi ja vaikka mitä muuta. Tämän ansiosta sain ylennyksen ja hieman enemmän pätäkkää, vaikka todellisuudessa olin tehnyt kaiken kuten ennenkin, mutta olin muuttanut yhden asian itsessäni – pukeutumiseni. 

Kuva: Lindex
Olen aina seurannut muotia ja nauttinut kauniista vaatteista, mutta siihen aikaan harvoin kiinnitin työpaikallani huomiota siihen, mitä minulla oli päälläni, enkä todellakaan ollut ainoa. Toimistollamme se oli vähän kuin talon tapa, koska tapasimme vain harvoin asiakkaita tai muita ulkopuolisia. Siksi siirryimme vähän kuin huomaamattamme aina vain rennompiin ja rennompiin vaatteisiin, eikä siinä mitään – mukavuus on tärkeä juttu. 

Huomasin kuitenkin aika nopeasti, että se vaikutti mielialaani melkoisesti. Koska nautin kauniista vaatteista ja saan pukeutumisesta hyvää mieltä päivääni, päätin panostaa siihen enemmän –  suunnittelin jo edellisenä iltana, mitä laitan päälleni ja annoin itseni innostua taas ah niin ihanasta turhamaisuudesta. 

Dress like you're already there


Yksi tunnetuimmista uraneuvoista kuuluu näin: "Dress like you're already there", eli pukeudu, kuin olisit jo saavuttanut tavoitteesi. 

Ei tietenkään ole kivaa, että ulkonäkö vaikuttaa ensivaikutelmaamme ihmisestä, mutta valitettavasti se on meille sisäsyntyistä – arvioimme uuden tuttavuuden 90 sekunnissa hänen ulkonäkönsä ja olemuksensa avulla. Pukeutumisen lisäksi arvioinnin kohteena on muun muassa asenne, olemus, kädenpuristus ja katsekontaktin ottaminen. 

Kuva: Lindex

Miten sitten kannattaisi pukeutua? Sen tiedät varmasti itse parhaiten ja jos et, suosittelen varaamaan ajan pukeutumisneuvojalta – esimerkiksi Stockmann ja Sokos tarjoavat palvelun joko ilmaiseksi tai edulliseen hintaan. Kannattaa myös seurata sellaisia ihmisiä, joiden työtä mielelläsi tekisit itsekin. 

Jokaisella alalla kun on ne omat sääntönsä – esimerkiksi luovalla alalla pukeutuminen on rennompaa (kah tänään on päällä muuten villasukat ja t-paita, mutta ehkä näin ei kannata lähteä ihmisten ilmoille... ;D), kun taas pankissa ja virastoissa on hyvin tiukat pukeutumiskoodit. Siksipä vaatteita valitessa on ymmärrettävä myös minne on menossa. 

Yleisohjeena voi kuitenkin varmasti pitää siistin pukeutumisen perussääntöjä: puhdasta, ei liian paljastavaa ja laadukkaita materiaaleja. Itse suosin varsin klassista linjaa pienellä twistillä, perusvaatteet kun ovat mieleeni muutenkin. Smart casual -tyyli sopii hyvin moneen paikkaan ja sen ei tarvitse tarkoittaa vain jakkupukuja (vaikka olenkin sitä mieltä, että hyvin istuva bleiseri on yksi maailman parhaita vaatteita) – voit pukeutua hyvinkin persoonallisesti, mutta silti siististi. 

Ai niin ja lisäksi vähintään puhtaat, kammatut hiukset ja tavallinen perusmeikki ovat asioita, joita kannattaa vakavasti harkita – jos meikkaaminen ei ole juttusi, ei siinä mitään, mutta kannustan silti vakavasti laittamaan vaikkapa vain cc-voidetta ja huolittelemaan kulmat, mikäli mielit antaa itsestäsi siistin vaikutelman. 

Ps. Lyhyenä naisena huomaan olevani aina paljon itsevarmempi korot jalassa – onko muilla sama? Siinä ryhdin kohenemisessa ja kävelyn paukkeessa on vain jotain hyvin voimaannuttavaa :D. Helpoin buusti ikinä!

Sinua voisi kiinnostaa myös:





6 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Niin on! Ulkonäkö ei saisi vaikuttaa, mutta ensivaikutelmakin tulee niin alitajuisesti, ettei sitä osaa oikein edes eritellä tai järkeistää. Valitettavasti.

      Poista
  2. Ihana postaus, ja jotenkin hilpeä suhtautuminen mulla tällä hetkellä aiheeseen, koska oon ihan silmänräpäyksen päässä siitä, että vedän tän viimeisen kuukauden töissä miesten XXL-collegehousuissa, äitiystopissa ja villatakissa! :D Oon vaan NIIN jo luovuttanut pukeutumisen suhteen... Onneksi olotila on väliaikainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Oi se tunne, kun saa heittää äitiysfarkuilla vesilintua – ah!

      Poista
  3. Tosi hyviä pointteja! :) Pukeutumiseni vaikuttaa mielialaani ja itsevarmuuteeni todella paljon. Jos aamulla kiireessä tulee valittua asukokonaisuus, johon ei ole täysin tyytyväinen, nakertaa se myös mielialaa. Oli muuten yllätys, kun aloitin vastikään uudessa työssäni ja sain huomata, kuinka osa työntekijöistä ei kiinnitä pukeutumiseensa ja ylipäätään yleiseen olemukseensa huomiota. Kyllä se piristäisi itseäkin, jos työkaveri olisi hieman panostanut ulkonäköönsä aamulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti, vaikka tietysti jokainen pukeutukoot kuten lystää :). Itse yleensä tykkään tällätä, mutta joskus sitä tulee lähdettyä myös ihan tukka nutturalla ja vermeet vähän vinksallaan :D.

      Poista