Sisällön tarjoaa Blogger.

Tee tämä yksi asia kerran päivässä ja pääset lähemmäs unelmaasi

Tiesitkö, että menestys harvoin saapuu yhdessä yössä tai helposti? Hämmästyttävän usein kuulee ihmisten jupisevan "helppoahan tuon on sanoa, koska sillä on asiaa x", vaikka todellisuudessa mitään tässä maailmassa ei saa ilman, että on itse valmis tekemään jotain asian eteen. Ei edes sipsejä. 

Moni tuntuu luulevan, että asiat vain yhtäkkiä tapahtuvat tietyille ihmisille ja että on jokin syy, miksi ihanat asiat eivät tapahdu heille (ja usein tuo syy on jossain muualla kuin heissä itsessään). Todellisuudessa sellaista syytä ei ole olemassa – ketään ei tulla kotoa hakemaan. 

Toki, osa meistä on lahjakkaampia, rikkaampia, osalla oli onnellisempi lapsuus tai muuten paremmat lähtökohdat elämän arpapelissä. Mutta uskallan väittää, että oletpa melkein missä tahansa tilanteessa, voit aina ponnistaa sieltä kohti jossain määrin parempaa ja onnellisempaa elämää. 

Kuva: Alisa Anton
Oma blogini on omistettu ammatilliselle hyvinvoinnille ja kehitykselle, mutta uskon vahvasti, että omalla teoillaan voi vaikuttaa hyvin moneen muuhunkin asiaan aina parisuhteesta velkakierteen pysäyttämiseen ja painon pudottamiseen. 

Mitä se vaatii? Se vaatii haaveilua, mutta myös konkreettisia tekoja ja sen voit tehdä joka ikinen päivä – aloita vaikka jo tänään. 

Ota esiin kynä ja paperia ja listaa viisi pientä tai suurta asiaa, jotka voit tehdä vaikka heti. Voit tehdä viikonloppuna myös listan seuraavaa viikkoa varten ja päättää, että toteutat listalla olevat asiat viikon aikana. Tavoitteena on, että käyt koko listan läpi, mutta vaikka tekisit vain kohdat 1. ja 2., se on enemmän kuin ei mitään. 

Ensin valitset tavoitteen. Jos sinulla ei vielä ole hajuakaan, mistä haaveilet, kokeile tätä tehtävää: 


Kun tiedät edes hieman suuntaa, minne haluat mennä, valitse viisi tekoa, jotka sinua oikeaan suuntaan. 


Esimerkki: "Unelmani on oman kampaamon perustaminen, vaikka olen kokopäivätyössä tilintarkastajana"


1. Selaile alueesi koulutustarjontaa – löytyykö kiinnostavia kursseja tai aikuiskoulutuksia? Tai voisitko reissata hieman kauemmas vaikkapa yhdeksi viikonlopuksi?

2. Suunnittele myös ajankäyttösi tulevalle puolelle vuodelle ja pohdi, millaiset siirrot ovat realistisia – ehditkö lukea innostavaa kirjallisuutta, osallistua webinaariin tai ehkäpä opiskella iltakoulussa kampaajaksi?

3. Perusta Instagram-tili ja etsi sieltä inspiroivia hiusalan ammattilaisia seurattavaksesi.

4. Lainaa kirjastosta kirja, jonka koet inspiroivan sinua juuri nyt (esimerkiksi yrityksen perustamiseen liittyen, hiusalaan liittyen tmv.)

5. Käy läpi paikkakuntasi hiusalan yrittäjiä ja jos mahdollista, pyydä heitä kertomaan kokemuksiaan vaikkapa sähköpostitse. Ihmiset yleensä auttavat muita mielellään, kunhan vain uskaltaa kysyä. Jos sinulla on aikaa, voit elää villisti ja pyytää, että voit tulla vaikkapa pariksi tunniksi tai päiväksi töihin ilman korvausta ja nähdä omin silmin, miltä unelmasi oikeasti näyttää. Mielikuvat kun eivät aina vastaa todellisuutta. 

Sen lisäksi, että listaat konkreettiset tekosi unelmiesi hyväksi, ne kannattaa myös numeroida. Näin sinulla on selkeä järjestys miten toimit ja mitä teet seuraavaksi, eikä listasi ole vain massaa.

Kuten sanottua kirjoitettua, teot voivat olla pieniä tai suuria, mutta jokainen yksittäinen asia vie sinua hieman eteenpäin. Toivottavasti moni teistä tarttuu kynään nyt heti – tsemppiä matkaan!





Ei kommentteja