Sisällön tarjoaa Blogger.

Pilaako tämä ikuinen tavoite elämäsi?

Suomessa on noin 2 780 000 naista, mutta silti en ole vielä koskaan törmännyt sellaiseen, joka olisi tyytyväinen omaan kehoonsa. Ja ei, en todellakaan ole itse tässä yhtään sen parempi. 

Kyllä, olen päässyt itseinhossani paljon eteenpäin viime aikoina, mutta helppoa se ei ole. Aloitin oman kehoni vihaamisen 8-vuotiaana kun vertailin itseäni kahteen saman ikäiseen serkkutyttöön – vatsani oli pullea, kuten se usein lapsilla on. Minulla on aina ollut hoikat kädet ja jalat, mutta keskivartaloltani olen hieman leveämpi jo rakenteellisestikin ja siitä se ajatus sitten lähti. Yhä edelleen vilkaisen itseäni peilistä ohi kulkiessani ja jaan tuomion puolesta tai vastaan jo ennen kuin ehdin edes ajatella koko asiaa. 

Asukuva kolmen vuoden takaa, kun olin muutamaa kuukautta aiemmin synnyttänyt ja olin elämäni ensimmäistä kertaa yhtä aikaa sekä  hirvittävän onnellinen että hirveän itsetarkkailun alaisena. 

Jatkuva laihduttaminen ja itseinho voi olla yksi merkittävimpiä esteitä elämässä – päätät, että teet sitä tai tuota sitten kun olet hoikempi tai keskität kaiken tarmosi syömisten tarkkailuun, kun voisit käyttää energiasi vaikkapa siihen, että saisit elämääsi enemmän iloa ja hyviä hetkiä. 

Kaiken kukkuraksi itseinholla ei ole mitään tekemistä sen kanssa minkä kokoinen tai näköinen olet – esimerkiksi vanhassa työpaikassani suuren suomalaismedian toimituksessa ihmettelimme, kun yksi Suomen kauneimpien joukkoon valituista naisista kakoi jokaisen hänestä otetun kuvan edessä, koska "kasvot olivat epäsymmetriset ja näytän niin läskiltä". Ilmeisesti vaatekoko 34, pitkät raajat ja upeat kasvotkaan eivät pelasta, jos sisäinen peilikuva on vinksahtanut. 

Ja vaikka järjellä ajatellen on aivan sama miltä peilissä näyttää, joku pahuksen pikkukriitikko huutaa silti olkapäällä, että tuolle vatsalle kannattaisi tehdä jotain. Pikkukriitikon lisäksi myös muu maailma antaa palautetta – esimerkiksi kun ultrassa kyselin, miksi vatsani on jo näin aikaisella viikolla pyöristynyt, lääkäri otti makkarasta kiinni ja kommentoi, että  tämä taitaa olla vähän muuta kuin raskauden tuomaa pyöreyttä. Olin niin hämilläni, etten siinä hetkessä osannut sanoa mitään, vaikka jälkikäteen tulikin mieleen jos vaikka mitä. 

Ei mitään syytä laihduttaa, mutta silti vauvan hoidon lomassa kyttäsin itseäni ja palautuvaa vatsaani, koska niin minut on ohjelmoitu. Käsi ylös, kuka ei tee samoin?  
Kuvittele, mitä kaikkea me voisimmekaan saavuttaa, jos tämänkin kevään tavoite olisi jokin muu kuin laihtua viisi kiloa? Sillä sinnillä ja voimalla, millä pumppaamme penkissä rautaa, tuijotamme sovituskopeissa makkaroitamme ja vedämme hikilenkkejä pitkin metiköitä voisi varmasti vetäistä bruttokansantuotteen perään muutaman nollan lisää tai ainakin siirtää pari vuorta tukemaan Suomen matkailua.

Koska kyllähän me pystytään vaikka mihin, mutta aika monella se tärkein muutoskohde pyörii oman navan ympärillä ja sen näkee hyvin jo pelkästään sosiaalista mediaa ja uutisia seuratessa. Salikuvat ovat Facebookin peruskauraa ja iltapäivälehtien etusivuilta hyvä osa päivän polttavista "uutisaiheista" keskittyy naisen kehon ja sen tarkkailun ympärille. 

Testatkaahan vaikka huviksenne viikon ajan – kuinka suuri osa näkemistänne uutisista liittyy naisen ulkoiseen ruotimiseen? On ulkonäön muutoksia, asuvalintojen kritisointia tai vilautusten kauhistelua. Tämä Helsingin Sanomien video Linnan juhlien uutisoinnin yhteydessä on aika paljastava, sillä miesten ulkonäkö ei ole koskaan samalla tavalla kiinnostavaa kuin naisten – miksi? Uutissivustot nostavat näitä aiheita, koska ne keräävät klikkejä, mutta miksi ne aina vain jaksavat kiinnostaa?

Arvostelu on läsnä kaikkialla ja se on niin automaattista, ettei sitä välttämättä edes huomaa – kun esimerkiksi luet tätä postausta, tulitko arvioineeksi myös minun ulkonäköäni? Kun ensimmäisen kerran julkaisin nämä kuvat kolme vuotta sitten, nettikeskustelussa ruodittiin 15 sivun verran synnytyksestä palautumistani. Kommenteista suurin osa oli aika hirveää luettavaa ja kyllä, niistä tuli paha mieli. 

Jos ulkomuotomme on niin kiinnostavaa, että se nousee päivittäin ykkösuutisten joukkoon olisi väärin olla ruotimatta sitä itse, vai olisiko? Ja millä tavoin nämä kaikki saliselfiet ja laihdutusohjelmat vaikuttavatkaan tämän päivän 8-vuotiaisiin?

Kun valikoin itselleni tärkeitä arvoja, oma ulkonäkö ei todellakaan ole siinä kovin korkealla, sillä suurinpiirtein kaikki maailman asiat ovat tärkeämpiä kuin se, miltä näytän. Sitten kuitenkin se ajatusmaailma ei toimikaan näin fiksusti oman pään sisällä, sillä nämä aatokset kumpuavat jostain aivan muualta kuin aivoista tai sydämestä – ehkä selkärangasta? Ne on iskostettu sinne niin tiukasti ja niin nuorena, että ajatusmallin muuttaminen vaatii toden teolla töitä ja hieman henkilökohtaista anarkiaakin, sillä kuka muka jättää kainalokarvat ajelematta?

Minulla ei ole tähän minkäänlaista kannustuspuhetta tai tsemppiviestiä jakaa, sillä painin asian kanssa edelleen myös itse. Toisaalta olen oppinut hakemaan elämääni runsaasti ilon aiheita ja se vaikuttaa siihen, että olen armollisempi myös itselleni, minkä lisäksi ikä tuo viisautta tässääkin asiassa. Toivoisin kuitenkin, että naisten ulkonäkö ja ihmisten arvottaminen sitä kautta saisi vähemmän tilaa maailmassa, mutta ehkä se toive on tuhoon tuomittu jo kättelyssä. 

Huhuu te muut, jotka pyöritte saman asian kanssa (tiedän, että teitä on siellä pilvin pimein) – millaisia ajatuksia aihe herättää?


Sinua voisi kiinnostaa myös:



2 kommenttia

  1. "-- pitkät raajat ja upeat kasvotkaan eivät pelasta, jos sisäinen peilikuva on vinksahtanut. "

    Just näin! Ja edelleen (valitettavasti) nainen on naiselle susi tässä arvosteluasiassa sen lisäksi, että oman pään sisällä voi olla ääni, joka koko ajan lyttää ja arvostelee. :/

    Kirjoitin tätä sivuten postauksenkin, jos haluat lukea: http://www.idealista.fi/bebeaulait/2017/02/ilkea-kommentti-itkettaa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Iina. Kommentoin tuohon postaukseesikin, mutta kommentoimpa vielä tähänkin että voihan perkule se on just näin. Muissa näkee sen kauniin, itsessään vain kaiken "ruman". Bloggaajana olen myös saanut osakseni aikamoista kommentointia ja vaikka sen jättää omaan arvoonsa, niin kyllä se silti pahoittaa mielen ja sitähän se kommentoija just hakeekin.

      <3

      Poista