Sisällön tarjoaa Blogger.

10 vuotta sitten

Olen kuullut, että ihmiset luovuttavat helposti sellaisten suunnitelmien osalta, joita eivät voi toteuttaa vuoden sisällä, mutta aliarvioivat sen, mitä he voivat tehdä viidessä tai kymmenessä vuodessa. 

Tämä on varmasti erittäin totta. 

Muistelehan, mitä itse teit kymmenen vuotta sitten? Siis vuonna 2017. Aiai. Siitä on kauan ja elämä on varmasti muuttunut käsittämättömän paljon niistä ajoista (ainakin omalla kohdallani). 

Kymmenen vuotta sitten olin juuri kuullut päässeeni Haaga-Helian ammattikorkeakouluun opiskelemaan journalismia ja samaan aikaan aloittelin kesätyötäni opetusministeriön viestintäassistenttina – sanomattakin selvää, että 24-vuotias minäni oli hippasen täpinöissään. Tämä tämmöinen tuntui älyttömän gloorialta kaikkien niiden puhelinmyyntitöiden, messutyttöjuttujen ja kahvinkeittojen jälkeen. Jossain vaiheessa työskentelin erään nettipalvelun teknisessä tuessa (minä!) ja vihasin jokaista sekuntia – aina kun selvisin yhdestä vihaisesta asiakkaasta, järjestelmä soitti uuden heti perään ja sen ansiosta kuuntelin kettuviitanaa koko päivän 8–16.00. Tai sori – olihan siinä välissä kaksi 15 minuutin taukoa (jos ne ehti pitämään). 

Ensimmäinen Facebook-profiilikuva kymmenen vuotta sitten. Dear Lord. Todellakin kadun jo nyt tämän julkaisua. 

Jos joku olisi silloin kertonut, että kymmenen vuotta myöhemmin olisin kaksi kirjaa julkaissut (ja kolmatta odottava) esikoiskirjailija, jolla on ihan mukiinmenevä monen vuoden uraputki takanaan, en olisi uskonut. En sitten sekuntiakaan. Olisin ehkä nauranut päin kertojan naamaa niin iloisesti, että olisin tullut tyrskäyttäneeksi samalla silloisen suosikkijuomani Martini Biancon iloisesti rinnuksille ja sen jälkeen suunnannut takaisin tanssilattialle. 

Kymmenen vuotta sitten elin täysin erilaista elämää. 24-vuotias minäni kuvitteli, että elämä 34-vuotiaana on ihan hirveän tylsää ja kuluttavaa. Kymmenen vuotta sitten myös kirjauduin ensimmäistä kertaa Facebookiin, muutin kesän jälkeen varsin jännittävään kimppakämppään keskelle Helsinkiä, tanssin kenkäni puhki pitkin öitä ja hieman liian usein viisveisasin siitä, että kello herätti aikaisin kouluun. Lisäksi rakastuin luusereihin, olin onneton ruoanlaittaja, lauloin ystävieni kanssa aivan liikaa Singstaria, enkä ottanut elämää sitten hitustakaan vakavasti. Onneksi en ota asioita (kai) vieläkään liian vakavasti – jokainen nainen tarvitsee ripauksen huithapelia itseensä, sanon minä. 

Millaista sinun elämäsi oli kymmenen vuotta sitten? Tai vielä parempaa! Mitähän se on kymmenen vuoden päästä?

Ei kommentteja