Sisällön tarjoaa Blogger.

Pilaavatko kouluarvosanasi edelleen unelmasi?

Kuulutko sinäkin heihin, jotka määrittävät vahvuutensa kouluarvosanojen mukaan? Olin aina niin hyvä matematiikassa, mutta kirjoittamiseen minulla ei yksinkertaisesti ole lahjoja. 

Kerron sinulle salaisuuden: Kouluarvosanat eivät määritä sitä, missä olet aidosti hyvä ja missä et.

Syksy on pian taas täällä ja pienet ekaluokkalaiset kulkevat innosta pomppien kouluun. Ja siellä heitä sitten nujerretaan tai nostetaan tiettyjen kriteerien mukaan. 

Se, missä he kokevat olevansa lahjakkaita vaikuttaa yllättävän pitkälle elämään – kun opettaja valitsee yhden oppilaan luokan eteen lukemaan ääneen (koska sehän sujuu niin hienosti!), tämä sama koululainen uskaltaa tehdä niin vielä parikymppisenäkin ja on siksi valmiimpi esiintyjä kuin muut. Muutama kannustuksen sana ja kiitos voi sekä musertaa että nostaa yhden pienen ihmeen aivan toiselle tasolle. 

Mutta entäs ne, joita ei koskaan valita luokan eteen? 

Kuva: Benjamin Voros, Unsplash
Lastenkirjojeni kautta minulla on kunnia päästä lukemaan pienille koululaisille aina silloin tällöin ja silloin minusta on ihanaa kertoa heille pieni salaisuus: En koskaan ollut erityisen hyvä äidinkielessä, lukemisessa tai kirjoittamisessa. En oppinut ensimmäisenä lukemaan tai saanut kymppejä ainekirjoituksesta. Minun aineeni saapuivat punakynällä väritettyinä ja numero oli yleensä siinä kasin pintaan. 

Siksi en koskaan ajatellut, että minulla voisi olla mitään mahdollisuutta kirjoittaa työkseni. Tarinankerronnassa olen aina ollut vahvoilla, mutta kuka antaisi todistukseen numeron pölöttämisestä? 

Vasta, kun osallistuin lukiossa luovan kirjoittamisen tunneille (missä ei välitetty pilkkuvirheistä) huomasin, että tämähän on a) ihan älyttömän hauskaa b) minulle erittäin luontevaa. 

Kun kerron tämän, muutamilla pienillä kasvoilla näkyy aina iloinen ja huojentunut hengähdys. Että  ehkä minä en olekaan tässä välttämättä läpeensä huono. 

Todellisuudessahan kaikessa voi olla hyvä, kunhan vain tekee riittävästi töitä. Lahjakkuus antaa pientä etumatkaa, mutta opettaja ja arviointikriteerit eivät aina tunnista lahjakkuutta, minkä lisäksi motivaatio on harvoin kouluaikoina kohdallaan (terveisin eräs, joka ensin lähinnä haaveili tunneilla ja sen jälkeen lähinnä meikkasi kavereiden kanssa takapulpetissa).  

Olisiko siis aika sammuttaa se opettajan naputus olkapäältä ja tehdä asioita, jotka tuntuvat hyvältä? Kun motivaatio on kohdillaan, voit kehittyä missä tahansa asiassa. 

Sinua voisi kiinnostaa myös:


4 kommenttia

  1. Hauska, että kerrot lapsiyleisölle, että kaikki on mahdollista! Tässä vaatimusten ja odotusten maailmassa täytyy uskaltaa unelmoida - ja uskoa itseensä.
    Tiedän ja tunnen useitakin tekstialan työläisiä, joiden vahvin aine koulussa ei todellakaan ollut äidinkieli. Koulussa vaadittu/odotettu ja luovassa kirjoittamisessa sallittu eroavat toisistaan erittäin paljon.
    Onnea syksyn jatko-osasta! Odotan sitä jo innolla, sillä pidin esikoisesta paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on parasta, että tällainen ex-tunari tulee kouluun esiintymään – lapsetkin näkevät, että elämässä pärjää, vaikka ei revikään joka kokeesta kymppiä :). Aivan mahtavaa, että tykkäsit Pikkiriikistä jee! <3 Tekee ihmisen ihan erityisen iloiseksi :).

      Mun mielestä äikässä pitäis selkeämmin erotella se, mikä aineessa on hyvää ja mikä huonoa. Eli sisältö omalle numerolleen ja oikeakielisyys omalleen. Jos olisin lapsena tiennyt, että numero putoaa pilkkujen ja pisteiden vuoksi, olisin (ehkä) innostunut opettelemaan enemmänkin kielioppia. Nythän mun kielikorvani ja oikeinkirjoitukseni on runsaan lukemisen ansiota, ei suinkaan äidinkielen opettajilta saamien oppien.

      :)

      Poista
  2. Tuollainen kannustus on tärkeää nimenomaan kehitysvaiheessa olevalle lapselle! Itse olin jo vanhempi, ysiluokkalainen tarkalleen ottaen, kun oponi käski minun hakea lähiammattikouluihin merkonomiksi tai lähihoitajaksi, koska hänen mielestään graafikot eivät työllisty ja teen virheen. Uskalsin pitkästä aikaa takaisin koulun penkkiin ja omien kykyjen epäily näkyy valitettavasti nytkin, vaikka ensimmäiset kurssit nakutettiinkin lähes kiitettävin arvosanoin :)

    Mielestäni jokaisen asteen oppilaitoksissa saisi olla entistä enemmän kannustusta tekemään nimenomaan sitä mistä pitää, eikä ohjata päätöksentekoon sen perusteella mikä on työllistävää tai ns. yhteiskunnan etu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannustus on kyllä ihan äärettömän tärkeää ja ihan_jokaisessa_lapsessa on jotain, mitä kannattaa nostaa esiin ja kehua. Lisäksi oppilaille pitäisi ehkä olla selvempää miks heidän numeronsa ovat sitä mitä ovat. Mulla on vähän samanlaisia kokemuksia opinto-ohjauksesta – ehkä taidealat on aina niitä opojen kauhuja :D.

      Poista