Sisällön tarjoaa Blogger.

4 kirjaa, jotka muuttavat elämäsi

Oman talouden hallinta on ollut yksi tärkeimpiä taitoja, joihin olen paneutunut aikuisiällä. Väitän, että talousasioita opiskelemalla myös sinä tulet saamaan elämääsi huomattavan paljon enemmän hyvää mieltä, turvallisuutta ja toteutuneita unelmia. 

Sillä usko tai älä, raha on se työkalu, millä unelmia rakennetaan. Ja jotta saat koko muun elämän hallintaasi, raha-asiat on hyvä paikka aloittaa. Joten vaikka tuo otsikko on, noh – onhan se vähän raflaava, mutta jos saat raha-asiasi hallintaan ja voit luottaa tulevaisuuteesi, se muuttaa koko elämäsi. 

Sijoitusjargonin ja budjettien tekeminen on harvalle heti kättelyssä sydämenasia. Se on taito, jonka opettelu vaatii työtä, työtä ja työtä, mutta jonka opettelu ehdottomasti kannattaa. 

Sen avulla voit nimittäin vetäistä yhden (suuren) huolenaiheen pois listaltasi – eikö olisikin aika ihana ajatus?

Valitse siis listalta yksi teos ja lue sitä vaikka viisi minuuttia viikossa. Sekin on jo alku!

Kirjaa talouskirjan lukeminen myös kalenteriin – ota tavaksesi lukea sitä vaikkapa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan.
Kuva: Brooke Lark, Unsplash

1. Koululaisen rahakirja


Ei. Tämä ei ole kettuilua. Jos haluat ymmärtää ne aivan välttämättömimmät_perusteet_vauraustumisesta ja sinulla on olo, että ajatuskin sanasta oma talous uuvuttaa, niin lapsille suunnattu teos on paras tapa aloittaa.

Terhi Majasalmen ja Camilla Tuomisen Koululaisen rahakirja selittää riisuttuna versiona ne kaikkein yksinkertaisimmat perusasiat, jotka jokaisen on hyvä hallita. Kun ymmärrät perusteet, sen päälle on hyvä kerryttää lisää tietoa.

2. Totuus taloudestasi


Myös Terhi Majasalmen aikuisille suunnattu teos on kirja, joka jokaisen olisi hyvä lukea. Lämpimät suositukset siis myös tälle kirjalle! Totuus taloudestasi -kirjasta saat maistiaiset täältä. 

Kuva:  Brooke Lark ,Unsplash

3. Erilainen ote omaan talouteen


Tarkoittaako säästäminen kituuttamista? Minkä verran sinä tarvitset rahaa unelmiesi elämään? Pasi Havian, Ville Lappalaisen ja Antti Rinta-Loppin yhteisteos herättelee näkemään oman talouden hallinnan aika erilaisena projektina, kuin mitä se on ollut.

Erilainen ote omaan talouteen -kirjasta voit lukea enemmän täältä. 

4. Tunne taloutesi – tunnetaloutesi


Varapuun valmennukset ja muut tuotteet, kuten kirjat, ovat mielestäni hintansa arvoisia. Osallistuin Varapuun valmennukseen siinä vaiheessa, kun olin itse jo suhteellisen pitkällä taloudellisen muutokseni tiellä, mutta sain silti jo perusvalmennuksesta paljon uusia työkaluja avukseni.

Jos lukeminen ei ole sinun juttusi, Varapuun kaupassa on myös videovalmennuksia, joita suosittelen lämpimästi.

Varapuun tuotteista voit lukea enemmän täältä.  

Sinua voisi kiinnostaa myös:



Ei kommentteja