Sisällön tarjoaa Blogger.

Energiasyöpöistä eroon

Jos sairaudet, kuolema ja muut elämän kaameudet jätetään sikseen, yksi länsimaiden surullisimpia tapauksia ovat energiasyöpöt. Todennäköisesti sinäkin olet sellaiseen törmännyt – häneen, joka nauttii, kun saa satuttaa muita sanoillaan ja puhuu pahaa aina kun vain mahdollista.

Kuva Suhyeon Choi, Unsplash
Energiasyöpön rakkain harrastus on riidellä somessa ja tosielämässä, eikä hän unohda kokemiaan vääryyksiä koskaan. Sen sijaan ne omat pahat sanat ja teot painetaan villaisella.

On hyvä pohtia tarkkaan, onko ihminen, joka satuttaa vuosi toisensa jälkeen sinun aikasi ja tunnekuohujesi arvoinen. Joskus on parempi ottaa välimatkaa tai katkaista välit kokonaan – se on nimittäin sallittua.

Monella tuntuu olevan jonkinlainen sisäinen velvollisuus pitää tällaisia ihmisiä elämässämme. Mutta arvaa mitä? Sinä et ole velkaa omaa elämääsi kenellekään toiselle. On aivan eri asia olla ihmisen tukena tasavertaisena yksilönä, kuin olla vuodesta toiseen jonkun sylkykuppi.

Tein joitakin vuosi sitten itselleni selväksi sen, että minun aikani ja elämäni on liian arvokasta, että antaisin jonkun satuttaa minua kerta toisensa jälkeen tahallaan, oli tapa sitten millainen tahansa. Se on ollut yksi parhaita päätöksiä, joita koskaan olen tehnyt, vaikka se toikin mukanaan paljon myös surua ja luopumisen tuskaa.

Energiasyöppöjä voi olla myös tuttavissa, vaikkapa työkavereissa. Esimerkiksi hän, joka suu vaahdossa jauhaa juoruja toimiston nurkassa tai hän, joka vain ihan pelkällä läsnäolollaan saa olosi hankalaksi, on ihminen, johon kannattaa ottaa etäisyyttä.

Mistäkö tämä tuli mieleeni? Luin vastikään Unna Lehtipuun Timanttipesulaa (aivan loistava kirja, by the way) ja siinä kehotetaan ajattelemaan läheiset ihmiset oman elämän valuuttana. Äkkiseltään ajatus voi tuntua kovin kylmältä, mutta todellisuudessa se tarkoittaa rakkaiden ihmisten arvostamista ja sitä, että muistaa viettää aikaa rakastamiensa ihmisten kanssa. Avun ja elon jakamista puolin ja toisin.

Tämä sai minut muistamaan tämän tärkeän aiheen ja muistuttamaan myös teitä, että sinun elämäntehtäväsi tässä maailmassa ei ole kestää kenenkään ilkeyksiä. Ja vastoin yleistä luuloa sinun ei ole mikään pakko pitää negaativi-nellaa elämässäsi.

Onko teillä kokemusta energiasyöpöistä?

<3




4 kommenttia

  1. Ajatuksia herättävä kirjoitus osui silmiin aamukahvia nauttiessa.. On erittäin tuore kokemus siitä, miten hyvä olo tulee kun vapauttaa itsensä tälläisistä suhteista! Melkein 20 vuotta olen tuntenut kummityttöni äidin ja vasta pari vuotta sitten havahduin siihen kuinka negatiivinen ihminen hän onkaan ja kuinka tukala olo minulle tulee puheluiden tai tapaamisten jälkeen. Hän on ollut monessa tilanteessa tärkeä tuki, mutta kun itse olen muuttanut itseäni ja elämääni tietoisesti parin viimeisen vuoden aikana niin tämä suhde ei enää tuntunut hyvältä. En ole totaalisesti katkaissut välejäni, mutta en ota häneen myöskään yhteyttä koska en halua sitä negatiivisuutta ympärilleni. Ja se miten hän puhuu muista ihmisistä selän takana, ällöttää minua. En halua jakaa asioitani hänen kanssaan koska luulen niiden menevän heti muiden korviin hiukan väritettynä. Mutta kannustan muitakin nykyään tähän samaan, koska meidän ei tosiaan ole mikään pakko olla tekemisissä kenenkään kanssa jos emme halua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu koskettavasta kommentista! Kieltämättä kyllä luopuminen tekee myös kipeää, mutta kyllä se tekee myös hyvää. Jo pelkästään se hetki, kun päättää, että tuon ihmisen kanssa en enää ole tekemisissä vaikuttaa huojentavasti koko olemukseen.

      Tsemppiä ja iloa sinne! <3 Ja ihanaa, että kommentoit.

      Poista
  2. Olen lukenut monen tekevän sinun tavallasi ja se on ymmärrettävää, jos ei vaan jaksa. Itse olen kumminkin ottanut tällaiset "vaikea ihmiset" ikään kuin harjoituksina. Muinoin kiusaannuin yhdestä tutusta, joka jatkuvasti kehui itseään - kunnes tajusin, että kukaan ei koskaan kiitä ja kehu häntä mistään juuri tuon itsekehun takia. Niinpä pidin aina tavatessa kiirettä, että ehdin kehua häntä sydämellisesti ennen kuin hän itse ehti. Ja hahaa, minun seurassani itsekehut jos nyt eivät ihan lakanneet, niin melkein ja tulivat ihan siedettävälle tasolle.

    Eräs toinen oli marisija, jatkuva marisija. Tajusin, että olin aina vähän halveksinut hänen marinaansa - joka minun näkökulmastani kohdistui aika olemattomiin asioihin. Rupesi hävettämään, sillä myös minun murheeni taatusti ovat olemattomia jonkun muun näkökulmasta, mutta paha mieli minulle tulisi lisää, jos murheitani halveksittaisiin. Niinpä rupesin vain kuuntelemaan tämän ihmisen tunnetta - en syytä tunteeseen. Pystyin antamaan emaptiaa itse tunteelle, kun en enää välittänyt, mikä sen syy oli. Itse syyhyn en puutu, koska rehellisesti en itse voisi siihen samastua. Silloin kun pystyn vilpittömästi olemaan empaattinen, se on toiminut ja marisija on selvästi helpottunut, kun hänen olonsa on ymmärretty.

    Minusta on kiva harjoitella erilaisten ihmisten kanssa toimeentulemista. Sen vuoksi en itse en ole katkaissut välejä kuin kerran. Enkä silloinkaan oikeastaan katkaissut, vaan palasin ystävyydestä tuttavuuteen, koska ystävänä pitämäni henkilö olikin jättänyt kertomatta sellaisia hyvin olennaisia asioita, joita mielestäni ystävien olisi pitänyt kertoa. Jos olisin pitänyt häntä tuttavana, en olisi odottanutkaan kertomista, joten viilennytin omalta puoleltani myös läheisyysastetta tuttavuuteen.

    En ole lukenut mainitsemaasi kirjaa, mutta minulle ihmiset ovat tietyllä tavalla valuuttaa myös. Pyrin siihen, että jokaisesta kohtaamisesta oppisin itse jotain. Ja mielestäni ihminen oppii haastavista tilanteista enemmän kuin helpoista. Muistan jo koululaisena, miten minulla oli kiukkuinen liikunnan ope, jota pidin harjoitustehtävänä siihen, miten hänet sai hyvälle tuulelle. On myönnettävä, että silloin tein sitä välillä ihan piruuttanikin, kun hän tuli niin säälittävän pienestä tyytyväiseksi. Nykyisin toivon olevani myötätuntoisemmalla motiivilla liikkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Aivan loistava näkökulma. Itsekin suhtaudun ihmisiin, jotka eivät ole niin läheisiä, aika samalla tavalla, mutta hyvin läheisten ihmisten kanssa on pakko laittaa joitakin rajoja. Muuten se alkaa nakertaa omaa elämää tavalla, jollaista ei vain voi hyväksyä. Tietysti läheisille ihmisille tuo raja on hyvin kaukana, sillä heidät haluaa pitää elämässään ja on valmis kestämään paljon, mutta rajansa kaikella.

      Sinun käytöksesi varmasti auttaa monia ja ehkä opastaa heitä myös luopumaan tavastaan. Selvästikin olet tarkka ihmistuntija, aika upeaa. :)

      Lämmin kiitos kiinnostavasta kommentistasi!

      Poista